Pääsivu Patikointi Riisitunturi Livojärvi 2012

PATIKOINTI

RIISITUNTURI - LIVOJÄRVI 2 0 1 2


Korouoma oli ensimmäinen kohde.
Kiutaköngäs ja Kontainen oli seuraavat kohteet.
Pieni Karhunkierros oli kolmas kohde.
Riisitunturi ja Livojärvi seurasivat seuraavina
Hossa oli viimeinen varsinainen retkikohde
Koli ja kotimatka.


16.7. Hiukan takaisin Posion suuntaan ja aiemmin ohitetulle Riisitunturille. Päätettiin vain rääpäistä, eli kiertää merkitty "Riisin rääpäisy" reitti. Tuttujakin oli tuonne tulossa. Sovittiin tällit parkkipaikalle. Sitä ennen kuitenkin Käylän kaupasta lisää evästä.
Polku on täälläkin sorastettu kaliiden ja jatkuvasti huollettavien pitkospuiden sijaan. Helppo tuossa on mennä vaikka lenkkareissa. On täällä mukavat maisemat. Ei aivan sellaista paljakkaa kuin kuvittelin mutta lähes puuton se laki kuitenkin oli. Rehevää ja paljon itikoita.
Tuttujen kanssa oli mukava rupatella vaikka edellisestä näkemästä ei ollut kuin viikon verran. Makkarat siinä autiotuvan tulipaikalla paistettiin muutamien muiden retkeilijöiden kanssa ja japanilaisten turistien innolla kuvatessa makkaranpaistoa. Vielä odoteltiin pitkän matkan tuttuja joiden kanssa muutama sana ennen jatkoa kohti Livojärven Hirsiniemeä.

Hirsiniemen tie on heikossa kunnossa niin kuin luontoon.fi sivuilla luvattiin. Päästiin kuitenkin sinne niemen tyven kääntöpaikalle johon asti autolla saa kulkea. Yöpymistarpeet ja eväät rinkkaan ja liikkeelle koukaten läheisimmän laavun ja hiekkarannan kautta. Miten ihmeessä rinkka painaa näin vietävästi vaikka vain yhden yön pisto on tarkoitus tehdä.
Kaunista männikköä tasaisella harjun laella. Mettätie täällä kulkee ja sitä mentiin. Välillä harjun reunoilla maisemia ihaillen. Joskus on kannoista päätellen täälläkin ollut järeää hongikkoa. Tähtäimessä oli Kuikan laavu johon ei kuitenkaan jääty vaan haluttiin auringon puolelle kun se kerrankin paistoi. Pienen hakemisen jälkeen teltta löysi paikan siitä niemen hiekkatörmän juurelta vallan mainion uima- korjaan kahlailupaikan kohdilta.
Uintia, lähirantojen katselua ja paarmojen hätistelyä.

17.7. Aamulla ei sen ihmeempiä puuhia eikä kiireitä. Aurinko paistaa ja elämä tuntuu mukavalta. Tänne pitäisi ehdottomasti tulla melomalla.
Pikamarssia autolle ja kohti Hossaa . . .

  

001-IMG_9869
Tolvan tuntumassa olevan parkkipaikan kohdalta maastoon.

002-IMG_9873
Kyllähän täällä maisemia piisaa.

003-IMG_9880
Yli-Kitka se siellä

004-IMG_9888
Huipulla Sininen Yökönlehti.

005-IMG_9893
Lampi huipun tuntumassa.

006-IMG_9899
Autiotupa "Riisi".

007-IMG_9911
Rinnesoita.

008-IMG_9917
Ja rinnesuon kasvatti Kirkiruoho.

009-IMG_9924
Sitten jo Livojärven Hirsiniemellä.

010-IMG_9925
Laavu 1.

011-IMG_9926
Harjun korkealta rinteeltä.

012-IMG_9929
Laavu 2. vastarannalla.

013-IMG_9935
Komeita hiekkapenkkoja . . .

014-IMG_9937
. . . ja järven pohjaa

015-IMG_9938
Ei rannassakaa mitään vikaa.

016-IMG_9941

017-IMG_9950

018-IMG_9952

019-IMG_9956
Tuolla takana laavu 3.

021-IMG_9972
Ilta leiripaikalta

022-IMG_9989
Ilta

023-IMG_9995
Aamu

024-IMG_9996
Leiripaikan penkka

025-IMG_9999
Uimapaikka

026-IMG-0005
Sitten jo kohti autoa.