Pääsivu Lapin kämpät Paistunturit Tapiola goahti

PAISTUNTURIT  KEVO
TAPIOLA GOAHTI

LAPIN KÄMPÄT    KORTISTO    KARTTA

Kohteen tyyppi:

Kohteen sijainti:

025

Edellinen

Seuraava

Turvekammi

Kevon kanjonin reitin pohjoisosassa. Tapiola Goahti -nimisellä tulipaikalla. Skánkkaidája nimiseltä sivupurolta noin 300m pohjoiseen kanjonin länsirannalla.

KAMMI ON PALANUT HEINÄ- ELOKUUN VAIHTEESSA 2015

Kohteen kunto:

Paikalla käynti:

Tietoja muutettu

Palanut


15.02.2021

Rakennusvuosi:

Koord. X(P)

Koord. Y(I)


7729340

3496770

Huom:

LISÄKUVIA

Kammin nimeksi on mainittu niin Tapiolan kammi, Tapiola Goahti kuin Njaggaljavrin kammi. Paikalla on ollut perinteisen saamelaisten kalastuskulttuurin mukainen kammi. Kammi on ollut paikalla jo tiettävästi 1930 luvulla. Kammi on uusittu 1980-luvulla. Eri lähteissä on hieman ristiriitaista tietoa .

Tutkija Teppo Korhonen kuvailee kammia Harjasta avoimeksi ja keskiliedelliseksi kammiksi jonka katto olisi nelilappeinen. Seinillä olisi eristeenä tervahuopa ja sisämitat noin 2m kanttiinsa. Sisälle olisi mahtunut seisomaan. (Korhosen raportti löytyy museoviraston www.kyyppi.fi palvelusta.)

Päiväkirjamerkintöjä:

1979 kävelin reitin mutta ei jäänyt muistikuvaa saatikka valokuvaa.