H i s t o r i a
Ensimmäinen
varsinainen kosketus melontaan oli 1994 kun ystäväni
pyysi mukaan Naarajoelle. Hän oli lähdössä vetämään
sinne nuorisoporukkaa ja inkkarikanootin etupenkki oli
tyhjä. Viiden päivän ajan nautin suunnattomasti
uudesta liikkumismuodosta ja maisemista.
Kajakkimelonnan kurssikin tuli sitten käytyä. Pari
kertaa vielä kuljin inkkarilla kunnes oli siirryttävä
kajakkiin jotta pääsi yksin liikkeelle, tai siis
ylipäänsä pääsisi melomaan.
N y k y t i l a n n e
Omaa
kajakkia ei ole enkä hanki ellen sitten muuta jonnekin
järven rannalle. Säilyttämisen ja kuljettamisen
järjestäminen vaatisi enemmän järjestelyjä kuin on
mielekästä tällä hetkellä. Suomessa on aika laaja
kanoottien vuokrausverkosto. Vuokraustoimintaa tosin
haittaa hienoinen puuhastelun maku eikä tarjolla
olevan kaluston laatuun voi aina luottaa.
Koskimelontaan en ole tuntenut vetoa.
T u l e v a i s u u s
Tämä on
tulevaisuuden juttuja, ainakin omalta osaltani.
Kevyempää matkantekoa eikä tarvitse tinkiä kaikesta
sillä kajakkeihin mahtuu tavaraa. Melominen ei
myöskään ole niin riippuvainen polvien ja selän
kunnosta kuin patikointi. Merellä en ole vielä melonut
näitä Helsingin lähivesiä lukuun ottamatta ja jotenkin
tuntuu että sinne pitäisi ensin lähteä porukalla.
Turun saaristo houkuttelee jälleen. Inarijärven
takamaat Vätsärin suunnilla täytyy myös joskus
käväistä kurkistamassa. Ehkä vielä joku rauhallisempi
jokireittikin joskus.