Pääsivu
017 Päivätupa 150m
Rautulammen länsipäähän laskevaa puroa
ylävirtaan sen pohjoispuolisessa
törmässä. Aivan polun
vieressä Huollettu 1977,
1981, 1983, 2005 26.8.2006 1967 7581110 3526910 Nykyään
päivätupana. Aikoinaan 12 hengen autiotupa
perinteisellä kaksi kerroksisella peräseinän
laverilla. Tuvan takaseinällä on uusi ikkuna joka
antaa mukavasti valoa tuvan takaosiin. Vaikka
kämppä on päivätupa niin seiniä
kiertävät laverit on leveydeltään
nukkumiseen soveltuvia. 3.10.2005 ". . . Ennen Rautulampea tuli
ylitettyä Hikiojan polku ja kiivettyä lammen
eteläpuoliselle harjanteelle parempien valokuvien
toivossa. Rautulampi ei tältä suunnalta ollutkaan
niin komea kuin oletin tai sitten turtumus maisemiin jo
valtaa mieltä. Laskeuduin Suomun Ruoktusta saapuvalle
valtatielle ja sitä pitkin tuvalle. Aivan viime
metreillä taivas vielä muistutti viikon
vallitsevana olleesta säätyypistä eli
sateesta. Rautulammen tupa. Ensimmäisen kerran olen
ollut täällä elokuun alussa 1977 ja
edellisestä käynnistäkin vuonna 1983 on
kulunut aikaa. Tuvasta tai sen ympäristöstä
en tiedä mikä on muistikuvaa ja mikä
valokuvien jättämä jälki aivojen
poimuissa. Kovin on tuulinen paikka ja tupa sekä
ympäristö kulunut.Tuvan sisällä on
kunnolliset seinää kiertävät rahit.
Hyvin niille mahtuisi 4 henkeä nukkumaan. Keskellä
tupaa on pöytä ja pitkät penkit. Kamina ja
hella tyypillisillä paikoilla. Katossa roikkui pari
lastulintua. Asetuin taloksi vaikka aikaa olisi ollut
vielä pidemmällekin lähteä. . .
Lapin
kämpät
Koilliskaira
Rautulampi
![]()

LAPIN
KÄMPÄT
KORTISTO
KARTTA
Kohteen tyyppi:
Kohteen sijainti:
Kohteen kunto:
Paikalla käynti:
Tietoja muutettu
Rakennusvuosi:
Koord. X(P)
Koord. Y(I)
Huom:
Vahinko ettei varhaisilta reissuilla tullut muistiinpanoja
tehtyä.
-1977 Pitäjänmäen seurakuntanuorten porukalla
2. yöpaikka. Telttoilla tuvan takamaastossa.
-1981 Kahden hengen porukalla yövyttiin matkalla
Suomunruoktulta Tahvontuvalle saunomaan.
-1983 ensimmäinen yksinvaellus yöpyminen matkalla
Kiilopäältä Suomunruktulle.
-2005 Nostalgiaa. Lokakuun alussa yöpyminen. Sain
vihdoin kuvankin tästä tuvasta.
Päiväkirjamerkintöjä:
. . . Ilta meni Rautulammen kämpällä
normaaliin rauhalliseen tapaansa syöden ja kahvitellen.
Ainoastaan auringonlasku sai minut
hyppäämään ulkona. Oli näet
ensimmäinen kerta kun moisen valoilmiön näin
tällä reissulla. Tupaan ei sitten tullut muita.
Vieraskirjan mukaankin täällä on ollut vain
yksittäisiä kulkijoita 25.9. jälkeen
eikä niitäkään joka
päivälle."
4.10.2005 Tiistai 9. vaelluspäivä.
"En halunnut kenenkään
päiväretkeilijän herättävän
joten nousin varhain ylös. Aamuisen siivouksen
seurauksena kuskasin talon takana olevaan
säiliöön lähes ämpärillisen
jätettä. Jäteämpäriin hellan alle
oli heitetty ruuan jätteet ja päälle
makkarapaketti. Seinällä roikkui jonkun kalsarit
ja tiskipöydälle oli jätetty lukuisia vajaita
marinol-pulloja jotka yhdistin ym. Vihdoinkin paistoi
aurinko. Lopun makua on matkassa. . . "