 ESIPUHE
Matkan aikana en kirjoittanut muistiinpanoja. Kyseessä on siis
muistelmista joiden helpottamiseksi on onneksi olemassa
runsaasti valokuvia, joissa myös on päiväys ja kellonaika.
Kirjoitin tekstin kotona syys- lokakuussa 2016. Paljon jää pois,
kun kirjoittaa tapahtumista jälkikäteen, -tunnelmat,
-tuntemukset, -ajatuksen juoksut. Vaan parempi myöhään kuin ei
silloinkaan.
Ennen matkaa
Viime kesän reissu oli pistäytymisiä eri puolilla lappia, joten
tälle kesälle oli vuorossa perinteisempi vaellus. Lomien
järjestely vaikutti siihen jotta päädyin heinäkuun
pariviikkoisesta, elokuun puolivälin viikon vaellukseen.
Varsinaisen loman neljä viikkoa oltiin mökillä ja kierettiin
eteläisemmässä Suomessa. Lomarahoja vapaaksi vaihtamalla sain
sitten viikon loman elokuulle. Alunperin suunniteltu
yksinvaellus vaihtui yhdessä vaeltamiseksi. Viikossa ei voi
tehdä kovin pitkää vaellusta, joten katselin tutumpia ja
helpompia reittejä. Halusin myös täydennystä Lapin
kämppäkortistooni. Aluksi ajattelin Kiilopään ja Kopsusjärven
seutuja mutta tuonne ehtii vielä vanhemmillakin jaloilla.
Päädyin sitten lähtöön Aittajärveltä. Kierrettäisiin Luiron
kautta ja palattaisiin Kiilopäälle. Tällä reitillä löytyy
minulle ennen näkemättömiä paikkoja ja Annelle vilautus
Saariselän parhaimpiin osiin. Kiilopää vaihtui kuitenkin
Saariseläksi, jotta paluu aikaiselle paluulennolle olisi
varmempi.
Kesän sateisuus ja Lapin jokien tulviminen huolettivat. Suomun
ylitys heti alussa pisti miettimään. Sääennusteet kuitenkin
lupailivat kohtuullisia vaelluskelejä. Ja nettikyselyjen
perusteella ylityspaikalla ei olisi ongelmia. Vaelluskengät
päätettiin jättää kotiin ja ottaa sovinnolla saappaat
matkaan.
|
 |
Helsinki
- Ivalo
Perjantai 12.8.2016
En oikein saanut suurta paloa tämän lähdön valmisteluun. Reitin
suunnittelua, sapuskan kuivattelua ja muuta varustautumista tuli
tehtyä hieman toisella kädellä. Rinkka oli kuitenkin pakattu jo
eilen illalla. Töistä kotiin puolilta päivin. Pikaisesti vielä
jokunen muutos tavaroihin ja suunta lentokentälle. Kiitos uuden
kehäradan, junalla pääsee nykyään hyvin kentälle.
Minä en todellakaan pidä lentokenttien touhusta, matkatavariden
pakkays, lähtöselvitys, jonotusta sinne ja tänne,
turvatarkastus. Aina jotenkin rikollinen olo. Nyt kuitenkin meni
sujuvasti. Kentän henkilökunta toi vielä isot muovipussit
rinkkojen päälle, joten ovat oppineet jotain. Tarkastuksista
läpi ja kahville odottelemaan koneeseen nousua. Kuuntelin
kuitenkin kuulutukset tarkasti, jospa taas pyydettäisiin
avaamaan rinkkaa ja esittelemään sen sisuksia. Ei kuulutettu!
Ylös ja alas. Ei tarvitse pitkästyä pilvissä. Ivalossa tihutti,
tai melkein satoi. Taksilla kentältä Kultahippuun. Kirjauduttiin
sisälle ja jätettiin rinkat huoneeseen. Tehtiin viimeiset
ostokset viereisestä marketista, kaasua, leipää ym. Ja sitten
vielä illalliselle hotellin alakertaan.
Ulkona sataa, mutta huomiseksi luvataan jo parempaa, ei nyt
varsinaista helletä, mutta pilvipoutaa.
|
|
|
Aittajärvi - Helanderjärvet
Lauantai 13.8.2016
Aamupala hotellilla. Hedelmäpeli ei hyväksynyt yritystäni
”hävittää” viimeisiä kolikoita, lykkäsi vain lisää metallia
kuormaan. Taksin tilaus ja matkaan.
On sinne Aittajärvelle matkaa! Hitto, että onkin keskellä ”ei
mitään”. Kuoppaista ja lätäkköistä soratietä riitti. Voisi sinne
matkan varrelle jonkun opaskyltinkin laittaa. Päästiinpä kuitenkin
yhteistyöllä oikeaan paikkaan.
Olimme kymmenen aikaa Aittajärven parkkipaikalla. Taksikuski sai
tippinä metallitavaraa. Vasta tässä kohtaa alkaa tuntumaan, jotta
on vaellukselle menossa. Tie tulee tuolta ja päättyy tähän, nyt
poluille. Vasta viikon päästä näkee seuraavat moottorilla
varustetut peltilaatikot.
Joidenkin tietojen mukaan täällä Aittajärven rannan tuntumassa
olisi ollut sotien jälkeen hetken aikaa koltta-asutusta. Koitin
katsella ympärilleni samalla kun asteltiin parkkipaikalta kohti
rantaa. Täältä oli aikanaan suunniteltu siltaa Suomun yli ja tie
Luirolle asti. Onneksi ei toteutunut. Tuon tietyön johdosta oli
joku parakkikin hetken tien päässä. Nyt ei näkynyt mitään muuta
kuin laavun ja tulipaikkojen tarpeita varten oleva puuvaja.
Käytiin pikaisesti vilkaisemassa rannassa olevaa laavua, ennen
kuin mentiin ylityspaikalle. Siinä ylityspaikan pohjoisrannalla
oli jonkun risat saappaat, sukkapari ja uudet vaellussauvat
puutavasten. Ylitystä varten oleva kahluuvaijeri oli paikallaan ja
siinä köysilenkkejä. Vettä oli paljon, mutta tällä kohdin joen
pinta ei juurikaan nouse, koska leveyttä on reilusti. Myös joen
pohja näytti hyvältä, pienikiviseltä ja kohtuullisen tasaiselta.
Saappaat ja housut jalasta. Käsi kiinni narulenkkiin ja sitten
vaijeria seuraten jokeen. Vasta vastarannan tuntumassa oli hieman
syvempää. Ei kuitenkaan polvea enempää. Hyvin päästiin yli. Tämä,
ennakkoon mietityttänyt paikka selvitettiin hyvin.
Vaellussauvani jatkos ei sitten suostunut enään kiristymään. Olin
irroittanut siitä pätkän jotta sain sen paremmin pakattua rinkkaan
lentoa varten. Laittamalla pienen teipin palasen jatkokseen ja
väkisin paikalleen survomalla sain sauvan vielä ”kiinteäksi”.
Säätömahdollisuutta ei siis enään ole. Toinen liitos oli jo
aiemmin ruuvattu jäykäksi. Sauvalle koiti siis viimeinen vaellus.
Ah…. Täällä sitä sitten ollaan. Tuosta lähtee polku kauniiseen
männiköön varpujen keskelle. Ei sada, mutta on hieman viileä. Sää
sopii hyvin vaeltamiseen. Sitten vaan tassua toisen eteen.
Näitä kauniita männiköitä ei etelässä näe, loivasti kumpuilevaa
varvikkoa ja mätyjä, eikä ole turhia pensaita ja risukkoa
peittämässä näkyvyyttä.
Pienen kävelyn jälkeen oltiin Helanderin Kotajärvellä, katetulla
kämpän rauniolla. Kovasti on maaperä kulunut siinä nuotiopaikan ja
raunion ympärillä. Katsastettiin rauniota, mutta ei jääty sen
pidemmäksi aikaa. Alkuperäinen suunnitelma makkaran paistosta jäi
toteuttamatta. Hotellilla syöty tukeva aamiainen oli vielä
täyttämässä vatsaa. Säästettiin makkarat illemmaksi.
Pieni rupeama Maantiekurun suuntaan ja sitten viistosti rinnettä
vasemman käden puolelle. Saappaat tuntui pyörivän jalassa, joten
piti hiukan muuttaa kulkutapaa. Rinne ei tuntunut mukavalta
vinottain. No, ei se pitkä rinne ollut. Noustiin Kuotmuttipalojen
pohoisimman nyppylän takaa pienelle sadevesilammelle. Hetken tauon
ja muutaman mustikan jälkeen aloimme laskeutua kohti
Kuotmuttijärviä.
Isoimman järven (171,2) luoteisrannalle on vahemmissa kartoissa
merkitty tulipaikka. Sitä lähdin hakemaan. Oli aika syödä jotain.
Ensin tuli vastaan joku maastokulkuneuvon ura ja sitä seuraamalla
löytyi nuotiopaikka lähempänä järveä. On täällä vissiin joskus
ollut virallisempikin paikka. Takaviistossa oli mäntyjen välillä
maassa paljon kariketta, kaarnanpalasia ja muuta, joka jää
jäljelle puupinoista. Hieman kauempana rannasta löytyi myös
muutama vanhempi leiripaikka. Kovin vilkkaassa käytössä paikka ei
enää ole, mutta jokunen kävijä vuosittain kuitenkin.
Tein tulet ja paisteltiin makkarat. Kiitos tervaskannon
kappaleista, joita oli jätetty paikalle. Hyvä siinä oli hirren
päällä istuskella, lepuuttaa jalkoja ja nauttia kauniista
maisemista.
Päivän määränpääksi olin ajatellut Helanderjärviä, jonne
suunnattiinkin tämän järven itäpuolitse välttääksemme länsi- ja
eteläpuolen kosteikot ja purot. Järven laskuoja olikin hieman
kuviteltua vuolaampi. Piti hetken katsella ylityspaikkaa. Selvä
merkki tulevasta, vedet oli korkealla. Se näkyi hyvin näissä
pienemmissä puroissa ja joissa.
Yli kuitenkin päästiin ja jatkettiin kapuamalla Pikku Ahmavaaran
länsipään yli. Kaunista männikköä ja aurinkokin saatteli mukavasti
lämmittäen meidän kulkua.
Helanderjärvistä isomman luoteisnurkassa oli paratiisin kaunis
leiripaikka. Hyvä teltapaikka, valmis nuotiorinki ja hirsi sen
vierellä istumista vareten. Ei syytä jatkaa pidemmälle. Tämä oli
hyvä näin. Aikaa olisi toki ollut vielä kulkea mutta on varottava
ettei ensimmäisenä päivänä innostu liikaa raskaan kuorman ja
tottumattomien jalkojen kanssa.
Teltta pystyyn, polttopuun hakua, tulet nuotioon ja sapuskan
valmistelua. Tässä kohdin on leiriä pidetty ennenkin. Muutama
vanhempi tulipaikka oli lähettyvillä. Siinä meidän valitseman
paikan vieressä oli valmiina riut jonkinlaista katosta varten.
Päivän aikana ei sadellut kuin muutama tihkupisara. Kuljettu
reitti oli hyvä ja tämä leiri olikauniilla paikalla. Istuttiin
iltaa, käytiin kävelemässä järven pohjoisrantaa ja mentiin ajoissa
nukkumaan. 7 kilometrin kävely oli han hyvä matka ensimmäisen
päivän verryttelyksi.
 
|
|
|
Helanderjärvet
- Sarvijoki - Paratiisikuru
Sunnuntai 14.8.2016
Myöhään illalla oli komea, punertava rusko taivaalla.
Hyvin nukuttiin. Ei ollut kovinkaan kylmä yö. Usvaa ilmassa.
Aamulla oli hieman kostean nihkeää. Aamiaiseksi nautimme puuroa,
kiisseliä ja leipää. Nuotio lämmitti ja savusti meitä. Lähdettiin
hyvissä ajoin jatkamaan matkaa.
Järven länsipäässä on rannalla tukkeja. Osa tukeista oli päässyt
pienen matkaa jokea eteenpäin. Selkeästi ihmisen katkomia ja
karsimia runkoja oli kymmenkunta. Onko johonkin tämän järven
rannalle meinattu rakentaa joku maja? Hirret on kuitenkin viskattu
järveen ja ne ovat ajautuneet tänne laskujoen suulle. Jos kerran
tukit jää jumiin niin joki on matala, eli päästiin siitä hyvin
saappaat jalassa yli.
Kaunis mäntykangas jatkui järven eteläpuolella. Noin 100 metriä
järven länsipäästä pysähdyin katselemaan rannan tuntumassa olevaa
paikkaa joka muistutti rakennuspaikkaa. Maassa oli havaittavissa
neliön muotoinen alue jonka reunat oli hieman muuta maata ylempänä
ja kasvoi voittopuolisesti jäkälää. Olin näkevinäni myös pientä
painannetta neliön ympärillä, kuin ojaa. Paikka sopisi hyvin
kalamajalle tai vaikka saunan pohjaksi. En kuitenkaan potkinut
turpeita löytääkseni kivijalkaa tai alinta hirsikertaa.
Kanssakulkijan menojalkaa näytti nykivän siihen malliin että, otin
vain muutaman kuvan ja kiirehdin eteenpäin.
Seuraava etappi oli viereisen pienen lammen länsipuolella oleva
laavun jäänne. En ole ennen käynyt, mutta olen saanut netin kautta
tiedon. Ensin poroaidan ali ja sitten satakunta metriä eteenpäin,
juuri siinä missä pitikin. Maassa oli pitkin poikin riukuja.
Laavun paikka on helposti hahmotettavissa ja myös sen edessä oleva
tulipaikka istuinpuineen. Isomman järven rannalla olisi komeampia
paikkoja, mutta täällä hieman syrjässä laavu on ollut paremmin
piilossa.
Tähän loppui tasamaa ja alkoi nousu Aitavaaralle. Ensin yhden
puron yli ja sitten alkoi oikean, Aitavaaralta laskevan ojan
etsintä. Sitten vain mättäistä rinnettä ylämäkeen. Pohjoispuolen
rinteet on epätasaisempia ja rehevämpiä kuin eteläiset. Eli hiukan
enemmän pitää jalkoihinsa katsella.
Noustiin hitaasti puuskuttamalla ja seurattiin puroa. Rinteessä,
puron varressa on valtavan kokoinen lähde. Taaperrettiin puron
latvoilla olevien lampien luokse. Kaunis paikka pitää pieni tauko
ja hörpätä termarikahvit. Koko ajan oli tihuttanut pienissä
kuuroissa, mutta ei haitaksi asti. Sadeasut sai olla rinkassa,
rinkan sadesuojat pidettiin kuitenkin päällä.
Katselin jatkon suuntaa. Eipä siinä muuta järkevää vaihtoehtoa
ollut kuin nousu Aitavaaran läntisen huipun laelle ja siitä kohti
Kaarnepään viereistä solaa. Suora laskeutuminen Sarvijokivarteen
olisi voinut olla turhan jyrkkä jaloille.
Aitavaaran tasaisella huipulla on mukaavaa kulkea. Oltiin vielä
pilvien alapuolella mutta viereinen Kaarnepää oli pilvessä.
Istahdettiin huipun laidalle katselemaan maisemia. Tuleva reitti
näkyi edessä: Ruopimapää, Hattupää, Ukselmapää. Ei sentäs
huippujen kautta mutta noiden lakien länsipuolista laaksoa
mentäisiin. Energiapatukka maistui.
Laskeuduttiin Sarvijoelle. Maasto oli rinteessä kaunista ja
tasaista männikköä, puistometsää. Mukava kulkea. Sarvijoen
varrella taasen hieman kivikkoisempaa polkua. Viimeinen kilometri
tuntuu aina kahdelta, niin tälläkin kertaa.
Sarvijoen tupa tuli kuitenkin aikanaan vastaan. Paikalla ei ollut
ketään, vain päiväkävelyllä olevien varusteita. Lepuutettiin
jalkoja ja keiteltiin soppaa, vai mitä se nyt olikaan. Sörsélii
tai Möss´öö. Maistuu näin luonnossa. Tupa oli siisti, mutta pimeä.
Päiväkävelijät saapuivat. Nuoripari oli ollut Paratiisikurulla. Me
teimme lähtöä eteenpään ja samalla saapui pari muutakin
vaeltajaparia. Sarvijoesta olisi voinut päästä yli kiviä pitkin
mutta me otettiin varmuudeksi saappaat ja housutkin jalasta ja
kahlattiin yli. Ei viitsitty riskeerata kuivia saappaita. (Taitaa
ne hiukan jostain vuotaa tai varrensuusta pääsee jotenkin vettä
sisään).
Pieni, jyrkähkö kivinen nousu ja sitten mentiin mukavaa tasaista
polkua kohti Paratiisikurun suuta. Hyvin etenevän taipaleen
puolivälissä istahdettiin termarikahville. Kaunis ja jylhä laakso,
Saariselän parhaita paikkoja. Ei pidä antaa Sarviojan ja
Muorravaarakan tupien välisen ”valtatien” häiritä.
Paratiisikurulle tultaessa pilvet oli välillä lähes maan tasalla.
Viileää ja tuulistakin oli. Etsittiin teltalle paikkaa siitä kurun
edustalta, Siliänselän puoleiselta rinteeltä. Meni hieman
hakemiseksi mutta penkan päällä oli sen verran tasaista ja hieman
tuulen suojaista puskaa, että päätettiin jäädä siihen.
Paratiisikuruun poikkeaminen sai jäädä aamuun. Jospa silloin olisi
parempi sää.
Eipä siinä sitten muuta, kuin majoite pystyyn, hieman pöpperöä
rinnan alle ja sisälle telttaan unta etsimään. Tälle päivälle
kertyi matka noin 12km.
|
|
|
Paratiisikuru -
Pälkkimäoja
Maanantai 15.8.2016
Herättiin varhain. Yöllä oltiin pilvessä ja aamullakin näkyvyys
teltan ovelta vain muutaman kymmentä metriä. Aamupalaa laitellessa
pilvet alkoi nousemaan sen verran, että päätin ehdottaa
Paratiisikurussa käyntiä. Oltiinhan ihan vieressä. Taisi Anne
hetken miettiä . . . mutta suostui siten. Vesipullo,
suklaapatukka, pikkureppu ja kamera mukaan.
Kyllä on kaunis paikka. Olen paikalla nyt neljättä kertaa ja
taitaa olla neljännen kerran suhruinen sää. Ehkä vielä joskus saan
auringonpaisteen. Paratiisikurun alaosan niityt olivat helakan
vihreät, tummat katajapensaat, kiemurteleva puro ja muutama
koivu. Tätä ei jäljittele paraskaan puistosuunnittelija.
Kurun perällä oleva putous oli pilven peitossa, kun menimme
Paratiisikurun lammille. Pilvien herra päätti kuitenkin raottaa
verhoa meille kulkijoille. Käytiin sitten perimmäisenkin lammen
rannalla katselemassa putousta hieman lähempää.
Palattuamme teltalle nautimme pientä murkinaa ja purimme leirin.
Pilvet oli yhä alhaalla joten oli odotettavissa
kompassisuunnistusta. Ei sentään satanut ja navakka tuulikin oli
myötäistä. Siis matkaan.
Kapuamista riitti, eikä suotta kiirehditty. Hitaasti hyvä tulee.
Noustiin hyvää maapohjaa Siliänselän suuntaan. Ylös on hyvä mennä,
ei eksy. Kun menee vain koko ajan ylöspäin niin aikanaan on
huipulla. Mutta sitten. . . Huipulla ei nähnyt pitkälle.
Kompassin ja tuulen suunnan avulla suunta luoteeseen. Siliäselkä
on nimensä veroinen. Tuuli ja tihkusade kasteli kulkijat takaapäin
mutta etupuoli pysyi kuivana.
Päästiin pitkälle alarinteen puolelle ennen kuin Apujoukkojenvaara
tuli näkyviin. Kumma miten sumussa kaikki mittasuhteet häviää ja
lähellä oleva harjannekin alkaa muistuttaa vastapäistä
tunturihuippua. Paikkoja ja etäisyyksiä on vaikea hahmottaa.
No, ei oltu aivan siinä mihin olin ajatellut tulla, vaan noin
200-300m idempänä. Jos oltaisiin menty saman verran länteen, niin
olisi pitänyt raapia päätä hieman enemmän. Sama kai mitä
purovartta laskeutuu alas. Tosin tämä purovarsi oli aika huono.
Sateet oli uurtaneet rinnettä ja vaaleaa hiekkaa sekä kiviä oli
monin paikoin. Kulkeminen otti polviin. Maasto kuitenkin tasottui
aikanaan ja päästiin Pälkkimäojalle.
Pälkkimäojan yli pääsi saappaat jalassa ja sitten olikin vain
polkua pitkin taapertamista runsaan kilometrin verran. Paikoin oli
vesi syönyt pahasti polku-uran kuopille. Polku se oli kumminkin.
Joissa on paljon vettä, se havaittiin myös Pälkkimäojassa laavun
kohdalla. Minä harpoin kiviä pitkin saappaat jalassa mutta
kanssakulkija katsoi paremmaksi olla riskeeraamatta. Olin hieman
odotellut jotta täällä laavulla olisi väkeä, mutta hiljaista on.
Laavun ympäristö näyttää tasaiselta mutta tarkempi tutkiminen
osoitti telttapaikan valinnan aika haastavaksi. Me ollaan jo sen
verran mukavuudenhaluisia ettei pikkukuopat ja juurakot kelpaa.
Meni muutama tovi kunnes päädyttiin laavun takana olevalle, hieman
kaltevalle kohdalle. Sen täytyy kelvata.
Teltta pystyyn, laavulle tulet, vaatteet tuuleen kuivumaan ja
soppa keittimeen.
Ilta ei vielä ollut pitkällä joten läksin pikaisesti käymään Pikku
Luirojärvellä. Sinne oli alunperin suunniteltu yöpymispaikka ja
siellä oli yksi vanhempaan karttaan merkitty rakennuspaikka jonka
halusin tarkistaa. Laavu oli kuitenkin oiva paikka hieman
kostuneille kulkijoille ja sen istumapaikka miellytti meitä. Eli
yöksi ei Pikku Luirolle haluttu mennä.
Pikaista kävelyä mättäikössä ja olin nopeasti Pikku Luiron
rantamilla. Lupukkapää näkyy hyvin vastapäätä. Täältä löytyy
kaunis paikka hieman ryyseikköisen ja mättäisen alueen keskeltä.
Etsin kämpän jäänteitä siitä missä se kartalla muistini mukaan
oli. Ei näkynyt muuta kuin paljon käytetty tulipaikka ja toinen
pienempi nuotiokehä sivummalla. On täällä varmaan joku kotakin
joskus ollut mutta pysyvän rakennuksen merkkejä ei järven
laskuojan länsipuolen kumpareelta löytynyt. Kuitenkin hieno
leiripaikka hiekkarantoineen.
Palailin pikamarssia takaisin laavulle jossa sitten istuskeltiin
iltatulilla vielä jonkin aikaa. Ei satanut mutta tuuli
voimakkaasti, onneksi laavun takaa.
Siisti se on tämäkin paikka, hieman olen yllättynyt. Puuvaja on
hyvässä kunnossa sahoineen ja kirveineen. Viime käynnin jälkeen on
tänne tainnut tulla uusi WC.
Ei tullut laavulle muita vaeltajia. Mentiin nukkumaan. Kyljelle
piti hieman hakea sopivaa kohtaa teltan sisällä. Tuli se uni
kuitenkin.
Päivän patikointimatkaa kertyi 6+2+2km.
|
|
|
Luirolle
saunomaan
Tiistai 16.8.2016
Ei se makuupaikka mikään joustinpatja ollut. Hieman kalteva jne.
Laavulle oli mukava nousta aamutoimia suorittelemaan. Istuminen
kunnollisella istumapaikalla on vanhoille luille ja nivelille
taivaan mannaa. Kiire ei ollut ja aurinkokin tervehti meitä.
Päivän tavoitteena oli vain Luiron sauna.
Lähdettiin kohti etelää. Selkeä polku kulkee välillä lähempänä
jokea ja välillä etäämmällä. Lupukkapään ja Joukhaispään huiput
näkyvät ylväinä lännen suunnalla. Huomenna jatkamme sinne
suunnalle. Muutaman mutkan ja parin kilometrin päästä saavuttiin
entisen erotusaidan laitaan. Jäljellä oli katkelmia puisesta
erotuspaikan aidasta, osa pystyssä mutta pääosin maassa
lahonneena. Erotuspaikan kirnukin kasvaa jo metristä koivua.
Pian ollaankin ”porokylässä”, paliskunnan ja poromiesten
rakennusryhmän luona. Vanhoja tuttuja rakennuksia ja joku
uudempikin. Kaikki hajallaan puron varrella. Ihme ettei tälle
purolle ole nimeä, ainakaan kartassa. Katsellaan hiukan
ympärillemme ja minä otan muutamia kuvia. Hieman alempana ollut
vanha kota on luhistunut edellisen käyntini jälkeen. Haikeaksi
vetää kun vanha asumus painuu hissukseen maata vasten. Tuokin
olisi ollut pelastettavissa vielä kymmenen vuotta sitten.
Jatkamme jokivartta seuraavaa polkua, paitsi että, heti kierretään
jänkä joka näyttää kostealta. Pälkkimäoja virtaa tuossa vierellä,
on siinä vettä. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan oltaisiin
koukattu tuolta toiselta puolelta. Näiltä main olisi sitten
pitänyt tulla tälle puolelle. Ylityspaikkaa olisimme joutunut
etsimään.
Pysähdyttiin pitämään jokipenkalle pientä taukoa ennen Raappanan
kammia. Seuraava pysähdys olikin sitten kanttarellien poimimista
varten. Raappanalla heitettiin rinkat selästä, istahdettiin
nuotiokehälle ja hörpättiin termoksen sisältö.
Raappanan kammi on surkeassa kunnossa. Ovesta puuttuu lasi, ovi
muutenkin hajalla. Kammin sisus tuoksuu kellarille ja on viittä
vaille homeessa ja laho. Ei tätä kammia enää voi kunnostaa, on
tehtävä uusi. Tulin surulliseksi.
Jäljellä oli vielä pieni rupeama ennen Luiron mökkikylää. Ja
tietenkin maisemakuvaus Lupukalle ja Joukhaiselle siitä jängän
kohdilta. Jossain tällä välillä on se iso honka jonka jurella
minusta on otettu kuva 1992. Koitin muistella. Istun kuvattavaksi
yhden hongan eteen. (Se ei ollu sama puu. Tarkistin kotona).
Luiron etelärannalla tulee ensin vastaan Rajan kämppä. Se on
säilynyt samanlaisena kuin on ollut aina ennenkin. Ei havaittavia
muutoksia. Ainoastaan pihamaa tuntuu laajemmata, mutta vain
tuntuu. Me jatkamme Hillttonille. Siellä on yksi pariskunta, joka
on lähdössä Sokostia valloittamaan. Vaihdetaan muutama sananen
heidän kanssa. Jatkamme saunan suuntaan. Siellä ei ole ketään.
JESS!!! Rinkat selästä saunan terassille merkiksi varauksesta ja
sitten hommiin.
Saunassa on juuri ja juuri sen verran puuta jotta saadaan
kiukaaseen ja pataan tulet. Minä lähden sitten halkohommiin ja
kanssakulkija veden kantoon. Vilkaisen samalla puuvajan vieressä
olevan oven taakse. Siellä on vessat. Tämä puuvaja/vessa on vanha
autiotupa/varaustupa joka jäi käytöstä Hillttonin valmistuttua. En
muistanut mitä tuossa puuvajan vieressä oli edellisellä käynnillä.
Sahailin ja hakkasin puita klapeiksi. Ei ole konttorirotasta
oikein sahauspuuhiin. Kirvestä vielä nostelee. Vein pari halkoa
kerralla, klapeina saunalle ja sitten hakemaan uusia. Hissukseen
saunan halkolaatikko täyttyi ja oli täyttynyt saavi ja patakin.
Saunakin lämpeni nopeasti.
Ehti siihen tulla yksi vaeltajakin saunavuoroa kyselemään ja pian
ohi meni pari naista kysellen samaa asiaa. Tultiin siis hyvään
aikaan (noin klo 14:00). Toki ensimmäinen saunoja tekee isomman
työn mutta ei tarvitse jonotella. Kuivattiin siinä samalla saunaa
lämmitellessä saappaat ja sukatkin lauteilla.
On se hyvä sauna ja löylyt maistui makialta. Hyvähän se on saada
itsensä puhtaaksi edes kerran reissun aikana. Sauna on kovalla
käytöllä. Se on vasta 10 vuotta, mutta vaikuttaa huomattavasti
kuluneemmalta. Sauna taitaa lämmitä sulan maan aikaan joka päivä.
Miten sen padan kansikin on saatu niin monelle klommolle?
Saunottuamme rauhassa, siirryimme Hilttonin puolelle laittamaan
ruokaa. Seuraava saunoja pääsi löylyihin. Teimme tuvan kaasulla
hieman pidemmän kaavan mukaista ruokaa. Ei ollut kiirettä ja
tilaakin reilusti. Alkupaloiksi oli kanttarellileivät.
Yksi reissun tarkoituksista minulle, oli selvitellä matkan
varrella olevien rakennusten puuttuvia tietoja. Täällä Luiron
tupien lähellä on pari kalastajien vanhaa verkkovajaa, mutta
niiden etsimiseen en nyt alkanut. Sen sijaan läksin jäljittämään
ennen vuotta 1984 paikalla olleen saunan sijaintia. Vanhojen
kuvien mukaan se oli ollut aivan rannalla, mutta missä kohdin? En
ihan pystynyt varmistamaan tuota sijaintipaikka, otin kyllä kuvia
muutamasta mahdollisesta kohdasta. (Kotona kuvia vertaamalla
päätelin vanhan saunan paikan olleen siinä nykyisen saunarannan
länsipuolella).
Otin vielä kuvia ”mökkikylän” rakennuksista. Sitten olikin jo aika
jatkaa matkaa. Kello oli jo kuuden tietämissä kun ohitettiin
Kuuselan kämppä ja saavuttiin jokivarteen. Muutama retkeilijä tuli
vastaan joten mökkikylä alkaa täyttymään. Joen yli pääsi helpolla.
Kahluupaikka on hyvä, ja pohjaltaan tasainen. Saappaat piti toki
ottaa jalasta.
Olin katsellut Luirojärven länsirannan tulipaikkoja mahdollisiksi
yöpaikoiksi. Ei ollut tarkoitus mennä saunan jälkeen hikipäissä
mitään kilometrivaellusta. Kunhan päästäisiin omaan rauhaan. Heti
ensimmäinen tulipaikka näytti hyvältä. Teltalle löytyi tasaista
maata puuvajan takaa.
Kova tuuli teki järvelle aallokon ja vaahtopäitä. Lämpötilakin oli
selvässä laskussa. Taivas oli sininen ja vain joitan pilven
retaleita taivaalla. Kaunista mutta kylmää. Sokosti näkyy täältä
koko komeudessaan.
Leirivalmistelujen jälkeen lähdin pienelle lenkille rinteen
puolelle metsään. Tietojeni mukaan Rajan kämpän alkuperäinen
paikka olisi Lurojärven länsipuolella ylhäällä rinteessä. Siis
erittäin karkea määritelmä, jonka perusteella etsittävä alue olisi
2-3 neliökilometriä. Minulla on yksi kuva tuosta tuvasta sen
alkuperäisellä paikalla. Ei siinä ympäristöä juurikaan näy, mutta
puiden koko, maaston peitteisyys ja rinteen kaltevuus on kuvasta
havaittavissa. Olin siis hyvin yllättynyt kun tulipaikalta noin
150m päässä olevalta aukealta alueelta löytyi merkkejä ihmisen
toiminnasta ja yhdestä painanteesta ruostuneita kamiinanputkia.
Tässäkö tuo tupa on ollut. Otin kuvia ympäriinsa voidakseni kotona
verrata vanhaan valokuvaan.
Iltapalaa ajateltiin laittaa nuotion äärellä teltan viereisellä
tulipaikalla. Saatiin tulet syttymään, liiankin hyvin. Voimakas
tuuli viskoi liekkejä ja kipinöitä puuvajan ja metsän suuntaan.
Näytti niin vaaralliselta että, oli pakko sammuttaa. Kylmäkin oli,
varsinkin ilman nuotiota, joten hakeuduttiin telttaan ja
vähitellen unten maille.
Huomenna olisi hieman pidempi etappi edessä. Sää ennusteet on
näyttäneet lauantaille rankkasateita. Silloin meidän pitäisi mennä
viimeiset 10km Saariselän suuntaan. Päätettiin siis edetä huomenna
hieman pidemmälle jotta päästäisiin tarvittaessa jo perjantaina
Kiilopäälle.
Tälle päivälle tuli kävelyä rinkka selässä noin 8km.
|
|
|
Livikön lammet
- Palovanka - Suomu
Keskiviikko 17.8.2016
Yö oli hiukan kylmä, aamu samoin. Puuvajasta saimme hiukan
tuulensuojaa ja aurinkokin lämmitti. Siinä oli hyvä laitella
aamupalaa, vaikkakin muurahaispolun päällä. Noustiin aikaisin
ylös, koska tälle päivälle oli tiedossa pidempi matka. Sää oli
hieno.
Luiron länsirantaa seuraileva polku on yllättävän hento. Odotin ja
muistelin kuljetumpaa polkua. Ilmeisesti isompi osa Lankojärvelle
pyrkivistä vaeltajista kiertää Vasanlyömäpäät lännen puolelta. Se
taitaa olla hieman lyhyempikin reitti. Livikön lammit ja koko
Joukhaispään eteläpuolen laakso on kauniina muistissan kymmenen
vuoden takaa, siksi halusin sinne uudestaan.
Luiro ja Sokosti on kauniita tältä suunnalta katsottuna. Oli
mukava ja kevyt mieli kulkea. Tuuli vaimeni kun pästiin järven
rannasta metsän puolelle. Vielä hetki talssittiin jängän laitaa ja
siten tauko Harrilammen tuntumassa. Vaatetusta pienemmälle ja
huikka vesipullosta ennen kuin polku kääntyy ylämäeksi.
Reitti Livikönlammille kulkee hieman muhkuraisessa maastossa.
Ilman polkua täällä olisi ikävämpi kulkea. Harrilammen
länsipuolella polku menee suoraan pienen suon keskelle. Hetken voi
mättäillä hyppiä kunnes tulee avoin kuralammikko eteen. On siihen
lammikon kohdalle viskattu puiden runkoja joita pitkin
uskaliaimmat ovat menneet yli. Kokeilin vaellussauvalla joka
upposi runkojen vieressä, ilman vastustusta, kahvaa myöden. Eli
rungoilta putoamisen jälkeen olisi suurissa vaikeuksissa ylös
pääsemisen kanssa. Ei yritetty siitä. Pienen matkan päässä oli
heinikkoa. Yritin siitä, mutta saapas painui saman tien lähes
varren mitan mutaan. Oli pakko katsoa pidempi kiertoreitti.
Kiertäminen ei loppuviimeksi ollut mitenkään pitkä ja polkukin
tuohon oli muodostunut. Suo ja kiertolenkki näkyy hyvin myös
kartoissa.
Jatkettiin hitaasti nousevaa polkua ja ihailtiin lampien turkoosin
väristä vettä. Josain Vasanlyömäpään rinteella huusi haukka.
Termaritauko pidettiin viimeisen isomman lammen pohjoispäässä.
Aurinko lämmitti kulkijoita eikä tuulikaan häirinnyt. Kaunis
paikka täällä isojen tunturien välissä.
Siinä taukoa pitäessämme saapui samasta suunnasta se pariskunta,
jonka olimme Luirolle tullessamme tavaneet. Keskustelimme hetken.
Myös yksin kulkenut mies Luirolta, ohitti meidät. Jatkoimme
matkaa pian heidän jälkeensä.
Livikön lammilla oli tietojeni mukaan jonkinlainen kivistä tehty
rakennelma, suoja, kammin aihio. Olin odottanut sen tulevan
näkyviin jo ennen kuin laakso kääntyy ja vedet rupaa virtaamaan
jäämerta kohden (toki ensin Palovangan kautta Suomuun). Tuo
kiviraunio tuli yllättäen vastaan heti mutkan jälkeen, kahden
pitkulaisen lammen välillä. Ei siitä kiviladelmasta oiken selvää
ottanut. Lammen rantapenkassa oli kehän muodossa jonkinlainen
tuulensuoja, seinän korkea sokkeli tai vastaava. Yhdellä seinällä
oli pientä komeroa muistuttava kolo joka voisi olla tulisija.
Kattaa tuo rakennelma pitäisi jotta siitä mitään iloa olisi.
Kiviseinätkin pitäisi tilkitä turpeella. Katteen tai tilkitsemisen
merkkejä ei näkynyt. Olisiko joku poruka ajatellut tehdä jotain,
mutta homma jäänyt kesken.
Alkoi alamäki. Jatkoimme matkaa laakson pohjan tuntumassa kulkevaa
polkua ja puron vartta seuraten. Ympäristö on tällä puolella
tuntureita taas männikköä ja maaperä kuivempaa kanervikkoa. Minun
silmille miellyttävämpää. Puro kasvoi joeksi sivupurojen
yhdistyttä siihen. Mukavaa matkantekoa.
Vasanlyömäpäänojan kohdalla polku tekee mutkan joka päätettiin
oikaista. Kun olimme taas jokivarressa oli aika ruveta
laittelemaan sapuskaa. Sopiva kaatunut kelo löytyi pienen matkan
päästä. Rinkat maahan ja keitin esiin.
Olimme oikaisun aikana ohittaneet edellä kulkeneet joten he
joutuivat taas katselemaan meidän istuminta polun vieressä. Se
yksin kulkenut mies katsoi hiukan epäuskoisen näköisesti meitä.
”Miten nuo nyt taas tuossa”.
Mukava olla ja mennä kun säät suosii, maisemat on kauniita eikä
kiire paina. Tosin tuossa hyvän olon tunteessa on varjopuolensa.
Ei seuraile tarpeeksi missä kulkee, senkun jolkuttaa polkua
eteenpäin. Kartan mukaan polun piti siirtyä joen toiselle puolen
noin 700 ennen Palovanganojan tulipaikkaa. Me kuitenkin
pöllähdettiin tulipaikan kohdalle olemalla vieläkin joen
itäpuolella. Siitä pääsi saappailla hyvin yli mutta yksi vanha
laavupaikka jäi taakse, enkä enään viitsinyt palata taaksepäin
sitä etsimään. No etsin joskus toiste.
Tulipaikalla oli taukoa pitämässä nuo aikaisemmin tapaamamme
ihmiset. Vaihdettiin muutama sana ja me siirryimme jälleen
johtamaan tätä karavaania. Maasto tasottui ja polku parani.
Pidimme oman taukomme parin kilometrin päässä jokivarressa ja
joimme termarikahvit. Karavaanin vetovastuu vaihtui jälleen.
Päivän vähimmäistavoite, eli Padagova saavutettiin hyvissä ajoin.
Pidettiin vain hieman pidempi istuskelutauko ja jatkettiin matkaa.
Uusi tavoite oli Rautuojan suun tulipaikka Lankojärven
eteläpuolella.
Palovanganoja loppupäässä oleva Annen ”suosikkisilta” mentiin
pysähtymättä yli. Saipa kanssakulkija heitettyä yhden apinan pois
niskasta. (Tähän peukun kuva ja hymynaama).
Kaustanlammilla oli vielä yksi kämppäkohde. Halusin poiketa
sitä katsomaan vaikka kello oli edennyt pitkälle ilapäivän
puolelle. Ei näillä suunnilla alvariinsa ramppaa joten pitää
hiukan poiketa polulta kun lähistöllä liikkuu. Poikettiin Suomun
vartta seuraavalta polulta sen isoimman lammen jälkeen. Siinä
pitkän lammen (189) etelä- ja itärannolla olisi mainioita
leiripaikkoja. Ilta-aurinko paistaa ja on rauhaista tasaista
seutua. Tiukasti ottaen paikka kuuluu puiston perusosaan, eikä
siksi saisi leiriytyä, mekin vain katseltiin.
Pohjoisesta lukien kolmannen lammen itärannan kallionyppylän
päällä oli etsimämme kämppäjäänne. Tai onko tuossa koskaan ollut
mitään kämppää. Kiviä on taas kasattu kehämäisesti. Tulisija ja
hieman seinää. Muutama puunrunko kivimuurin vierellä. Tämäkin
rakennelma on tainut jäädä kesken. En pysty hahmottamaan
minkälaiseksi tämä on ollut tarkoius tehdä tai minkälainen ollut.
Palailtiin oikoreittiä Suomujoen varteen ja kohti kahlaamoa. En
ole mennyt aiemmin Suomun yli tästä Rautuojan suusta. Joki on
tässä leveä ja vettä vain polviin. Ensimmäisellä ylityskerralla
menin ylempää ja hieman syvemmästä kohdin, aurinko paistoi
matalalla vastaan ja häikäisi. Kun palasin hakemaan Annen rinkkaa
niin näin, että hiukan alempana oli matalampi kohta. Hyvin
päästiin jälleen joen yli. Parempi ylityspaikka tämä on kuin se
500m alajuoksuun oleva.
Rautuijan tulipaikka oli heti Suomun ylityspaikan vieressä joten
päivän urakka oli ohi, ellei telttapaikan etsimistä lasketa. Aika
matala, lätäkköinen ja mättäinen ympäristö. Hieman jokea
alavirtaan olevalta penkalta löytyi teltan kokoinen tasainen
paikka.
Normaalit iltatoimet ja hetki tulilla istumista. Saha ja kirves
puuttuivat tältä tulipaikalta. Puuvaja oli ja siellä muutamia
sahattuja pöllejä. Tulenhan erämies tekee vaikka . . .
Popkornien syömisestä meni hiukan hohtoa kun väsytti niin paljon.
Päivälle tuli patikointia reilusti eli noin 19km. Hyvä saavutus
meille. Ja kyllähen sen jaloissa tunsi.
|
|
|
Lankojärvi -
Rautulampi
Torstai 18.8.2016
Nukutti hyvin. Herättiin puolipilviseen aamuun. Suomu virtaa
tuossa vieressä niin kuin illalla. Kävin laittamassa tulet
nuotiolle vaikka aamu ei ollutkaan kovin kylmä. On se tuli
kuitenkin mukava ja lämmittää.
Päivän kohteista ensimmäisenä oli Meanteisin, eli Lankojärven
erakon asuinalueet. Taaperrettiin Suomun vartta mukavassa
soramaastossa sen toisen kahlaamon ohi. Todettiin aikaisempi
ylityspaikka paremmaksi. Anne jäi odottelemaan kelon päälle kun
läksin katsastamaan sitä niemeä joka työntyy Lankojärveen
Suomujoen kupeessa. Vanhemman topokartan mukaan täälläkin olisi
ollut joku rakennus. Eipä löytynyt edes rakennuksen paikkaan
viittaavaa kohtaa. Vain joku kuluneempi leiripaikka joen penkalla.
Katselin ja otin valokuvia varmuuden vuoksi moneen suuntaa.
Lankojärvi on kaunis.
Jatkettiin pieni matka varsinaiselle erakkosaarelle, joka tosin on
jo lähes kuivalla yhteydellä mantereeseen. Siispä rinkat jälleen
puuta vasten ja me katselemaan erakon kotikenttää. Saari on avoin
varvikkoa ja mäntyä kasvava kumpare Lankojärven eteläpäässä.
Puissa on vielä useita linnunpönttöjä ja näkyy niliaittakin
nököttävän tolpan nokassa. Yhdestä puusta veistetyn ruuhen
pohjalla kasvaa varpuja. Erakolla oli täällä 1950-luvulla ensin
maahan kaivettu korsu ja sitten hirsinen kämppä saaren
pohjoislaidan rinteessä. Tuon korsun paikan halusin löytää, ja
löytyihän se, aivan hirsikämpän paikalla olevan kuopan takaa.
Hirsiset rakennukset poistetiin Metsähallituksen toimesta
UK-puiston alkuaikoina. Nykyään ne olisi varmaan jätetty
nähtävyydeksi.
Lahden toisella puolella näkyvällä Lankojärven tuvalla oli
liikettä. Eilisiä tuttuja tai muita kulkijoita. Lähdettiin
katsomaan.
Lahti piti kiertää ja hiukan jänkääkin talloa ennen Lankojärven
autiotupaa. Omiin muistikuviin verrattuna paikka on laajentunut.
Tuvan takana on iso puuvaja ja wc-rakennus. Myös tulipaikkoja ja
telttailualueita näyttäisi olevan.
Rannan puoleisella tulipaikalla oli eilen useaan kertaan
tapaamamme pariskunta. Heidän kulkusuunta oli sama kuin meillä,
eli Rautulammelle päin. Miehen jalka oli kipeytynyt. He tekivät
lähtöä. Me laskettiin rinkat tulipaikan ringille ja lähdettiin
katsastamaan tupaa.
Autiotuvalla ei ollut väkeä, eikä varauspuolellakaan. Luettiin
vieraskirjaa, vilkaistiin tupaa ja todettiin se yllättävän
siistiksi. Toki portaiden alle oli työnnetty tyhjiä pulloja jotka
ovat liian raskaita kun sisältö on poistettu. Kuvien ottamisen
jälkeen laitettiin pikkuisen suuhunpantavaa ja lähdettiin
jatkamaan matkaa.
Polku Rautulammen ja Lankojärven välillä on minulle entuudestaan
tuntematon. Aina olen kulkenut jotain muuta kautta, Suomujoen
vartta tai tunturien yli. En tältä polulta mitään erityistä
odottanut mutta pitäähän tämäkin kerran eläessään kulkea. Leveää
ja monin paikoin mönkijällä kaksikaistaiseksi ajettu polku on hyvä
kulkea. Kanssakulkijan kanssa on mukava kulkea vierekkäin, ei
tarvitse huudella kommentteja. Rautuoja solisee vieressä
vastakkaiseen suuntaa. Aivan huomaamatta noustaan ylemmäksi ja
joki kapenee.
Pidämme kahvitauon jossain etapin puolivälin kieppeillä. Ei ole
kiire. Päivä paistaa ja onhan se jokivarsi kuitenkin kaunis.
Puusto alkaa hissukseen harventua ja polku poukkoilla. Mönkijänura
käy välillä toisaalla, palaa takaisin ja taas koukkaa jonkun mäen
taakse. Laakso on hiukan mutkikas täällä Rautulammen itäpuolella
joten lammen sijaintia ei voi tarkkaan määrittää rinteiden
perusteella. Välttääksemme painanteessa olevan laajan lammikon
valituksi tuli oikealle kaartuva polku. No, se polku ei kaartunut
takaisin ja kapeni aika pieneksi. Oltiin kaartamassa pohjoispuolen
laaksoon.
Suunnan tarkistuksen ja pienen kävelymatkan päästä saatiin
Rautulammen tupa näkyviin. Oltiin tultu pohjoispuolitse
Rautulammen tuntumaan. Tällä kohdin joki on paha ylitää joten
kierrettiin rannan tuntumassa olevan sillan kautta tuvalle.
Lankojärveltä tullut pariskunta oli saanut jo teltan pystyyn ja
istuivat rannan tulipaikalla. Me haettiin teltalle paikkaa hiukan
sivummalta. Telttapaikkoja sekä pieniä tulipaikkoja on useita,
maapohja vain kovin hiekkaista, kovaa ja tiivistä hiekkaa. Leiri
saatiin hyvin pystyyn katajien keskelle, hieman ylemmäs.
Paikalle saapui nuorimies pitämään 15-minuutin taukoaa. Hän oli
lähtenyt Luirojärveltä, Lankojärven kohdilla miettinyt ettei sinne
viitsi jäädä, tuli tänne Rautulammelle ja päätti jatkaa samantien
Kiilopäälle. Reipasta toimintaa.
Ja sitten uimaan, tai ainakin kastautumaan.
Vesi oli kylmää mutta virkistävää. Puhdasta päälle ja sitten
syömää. Siirryttiin tuvan puolelle pöydän ääreen nauttimaan
illallista. Oman kaasun riittättävyys on hiukan tiukoilla joten
tuvan kaasukeitin kelpaa. Muutenkin sapuskan laitto ja nauttiminen
pöydän ääressä kunnon penkeillä on vanhoille luille huomattavasti
mukavampää kuin maastossa kyykkiminen.
Rautulammen tupa on ennallaan, ei muutoksia sitten viime käynnin.
Paitsi tupaa kiertävien laverien leveys taitaa olla kaventunut.
Tuvan takana olevan puuvajan yhteydessä olleet vessat on poistettu
ja tilat yhdistetty puuvajaan. Erillinen wc on tehty puuvajan
taakse.
Tehtiin jo tutuksi tulleen vaeltaja kaverin kanssa yhteistyössä
puita. He veivät oman osansa tupaan ja minä rannan tulipaikalle
jossa sitten istuskeltiin vielä hetki. Paikka on kaunis eikä
säässä mitään moittimista. Lammen pinta oli peilityyni. Nuotiolle
tuli hetkeksi juttelemaan yksin kulkeva ja jalkansa kipyttänyt
mies.
Aurinko laski ja me vetäydyimme teltalle. Kävin vielä tuvan
eteläpuolen rinteellä kokeilemassa netin toimintaa. Tuleeko
huomenna sadetta vai ei. Ei ollut kenttää vielä puurajalla,
ylemmäs en viitsinyt kiivetä.
Yöpaikka oli muuten hyvä mutta maapohja kova. Oli odotettavissa
kipeytyviä lonkkia, patkittäistä nukkumista ja pyörimistä.
Päivämatkaa taisi kertyä hieman runsaat 10km.
|
|
|
Rautulampi -
Luulampi - Rumakuru
Perjantai 19.8.2016
Nukkuminen meni pyörimiseksi. Kova pohja puudutti lonkkaa ja
tuntui kylmältä. Taivas oli lähes pilvetön kun kömmittiin ulos
teltasta. Kellokaan ei vielä näyttänyt kahdeksaa. Säätiedotukset
oli luvanneet illaksi pilvistyvää. Taivaalla kaarteli pari
kookasta lintua, epäiltiin niitä Piekanoiksi.
Ennen puolta yhtätoista meillä oli rinkat selässä ja suunta
Luulammelle. Aamupalan nauttiminen, leirin purkaminen ja tuvan
ympäristön kuvaaminen kävi siis kohtuullisen ripeästi.
Rautulammen länsipäässä on vanhempien karttojen ja joidenkin
valokuvien mukaan ollut maahan kaivettu turvekömmänä. Tämän
kömmänän paikkaa olen ennenkin etsinyt ja yhden sopivan paikan
löytänytkin. Nyt katselin aluetta hieman laajemmin, lammen
suunnalta, En kuitenkaan löytänyt muuta paikkaa kömmänälle. Lammen
lounaispäässä pitäisi myös olla jonkinlaisen kodan tai vastaavan
paikka, sinne ei kuitenkaan lähdetty kömpimään purojen yli.
Jatkettiin aurinkoisessa säässä kohti Luulampea. Polku on täällä
jo tukeva runsaasta kulkemisesta. Tai oikeastaan polkuja on
useita. Me ajauduttiin ylempänä rinteellä olevalle polulle, ehkä
hyvien maisemien takia. Paljakkaa ei täällä ole, mutta harva
koivikko ei estä näkymiä.
Muutaman vesipullotauon ja kanttarellien poimimispaussin jälkeen
oltiin edetty Kutturapaan länsipuolelle josta polku alkaa
laskeutua alas. Pysähdyttiin pitämään kahvitaukoa ja vilkaisemaan
säätiedotusta. Taivaalle oli jo tullut pilviä ja saatila muutenkin
muuttumassa. Sen verran oli puhelimiin ”kenttää” että saatiin
luettua sääennusteita. Ei tarvitse kiiruhtaa Kiilopäälle vaan
voidaan jatkaa Saariselän suuntaan. Sateet tulee vasta huomenna
illalla.
Märkää täälläkin on ja polut täynnä lätäköita tai silkkana purona,
vaikka sateista on muutama päivä. Oltiin Luulammen kahvilatuvalla
puoli kahden aikoihin. Aurinko paistoi terassille johon jäätiin
istumaan ja laittamaan soppaa. Paikalla oli muutamia kulkijoita,
jotkut viipyi pidempään ja toiset vain hetkeksi pysähtyivät. Tämä
on jo päiväretkeilijöiden aluetta. Viime kesänä tänne on
rakennettu sorastettu polku, lähes tie. Se tulee Saariselän
keskuksesta Rumakurun kautta ja kuuleman mukaan jatkuu
Kiilopäälle. Hiukan järkytyin tuon tien nähdessäni. Muistot lähes
40-vuoden takaisesta tilanteesta tuli mieleen. Silloin
yksinketainen autiotupa oli hiekkaiseksi kuluneen maaston keskellä
ja polut lähti hentoina sen laidalta. Nyt tänne hölkätään
juoksutrikoissa. Aika kuluu ja ”edistys” leviää erämaihin. Toki
pitää muistaa millaisella kulutuksella seutu nykyisin on. Siihen
nähden on pakko tehdä kulkuväylille jotain eikä antaa ihmisten
tallata aina uutta polkua edellisen viereen kun se muuttuu
kiviseksi. Fiilis laski kuitenkin, sille en voi mitään.
Kävin ottamassa Luulammen rakennuksista valokuvia muistin tueksi.
Mitään suurempaa ei tänne näytä rakennetun, tuon polun lisäksi.
Kahvitupaa on kunnostettu muistaakseni pari vuotta sitten. Se ei
juurikaan näy eli kunnostus on tehty entistä kuniottaen.
Pihamaalla on laaja kivetty alue jota en entuudestan muista.
Ulkoapäin päärakennus on kuluneen näköinen ja kaipaisi uuden värin
pintaansa.
Kahvituvalle saapui vielä viime päiviltä tutuksi tullut
pariskunta. He suuntasivat soppatauon jälkeen Kiilopäälle. Me
aloimme rakennetun polut tallaamisen. Vaikka mieli olisi tehnyt
kiertää ”luonnon polkuja”, niin mitä sitä ojassa kävelemään kun
voi tielläkin kulkea.
Polku on kova ja hieman liian kapea jotta siinä voisi kulkea kaksi
rinnakkain. Kävelin siis hieman pehmeämmällä pientareella.
Nopeasti tätä polkua etenee, mutta reitti on tehty muilla kuin
näköalohen ehdoilla. Metsässä mennään ja vältellään huollettavaksi
tulevia kosteita paikkoja. Toki suon ja puron yli on tehty
pengertie.
Ennen Rumakurua pysähdyttiin vielä yhden kelon päälle istumaan ja
hörppäämään juotavaa. Siellä oli reissun ensimmäiset porotkin.
Missä lie piileksineet koko alkuviikon.
Vanha Rumakurun kämppä on jäänyt tien sivuun kuin uuden pikatien
takia hylätty huoltoasema. Tuli jotenkin sääli tuota vanhaa
rakennusta. No, uudemmat kulkijat ei kanna mukanaan menneisyyden
muistitaakkaa. Tupa sinäänsä on hyvässä kunnossa ja siisti.
Pihamaan jäte- ja puuhuoltokin näyttää olevan kunnossa.
Jaloissa alkaa painaa. Pari edellistä päivää on taaperrettu
polkuja pitkin meille kohtuullisen pitkä matka. Nyt vielä pieni
rupeama ja ollaan uudemmalla Rumakurun tuvalla. Sinne oltii
päätetty jäädä yöksi. Sää oli pilvistynyt koko ajan ja aurinkokin
oli jäänyt kokonaan pilvien taakse jonkin aikaa sitten.
Uudemman Rumakurun kohdalla tielinja ei niinkään häirinnyt.
Muistan hyvin sen kivikkoisen aukean siinä tuvan edustalla. Nyt
heinikolla on mahdollisuus ottaa osa maasta takaisin itselleen.
Nuotiokehiä on pari kappaletta, tuvan edessä uusi leveä kuisti ja
WC sekä puuvaja kunnossa.
Käytiin laittamassa teltta sen tuvan edustallä olevan aukean
yläpuolelle, metsän reunaan. Alapuolella olisi ollut virallinen
paikka mutta huomattiin se vasta myöhemmin. Täältä on hyvä
huomenna hilpaista loppumatka Saariselän keskukseen.
Vielä laiteltiin iltapalaa kuistilla ja katseltiin ympäristöä.
Pistinpä tupaankin muutaman halon lämmitämään. Savutti pahasti jo
ennestään noen synkistämää tupaa. Ulkona oli mukavampaa. Tuvasta
olen aikaisemmin kirjoittanut jotta se on valoisa. Onhan siinä
toki isot ikkunat, mutta liian synkältä se tuntui jopa päiväkirjan
lukemiseen. Onkohan sitä tulossa vanhaksi ?
Yksi pyöräilijä oli iltalenkillä S-selän suunnalta. Kääntyi tuvan
kohdilla ja palasi takaisin.
Vilkaistiin vielä kurun alkupäätä ennen telttaan vetäytymistä.
Yöläpötilat on nousseet sitten alkumatkan joten hyvin taretaan
tämä viimeinen yö. Joku porukka tuli vielä myöhään ja istuskeli
nuotion ääressä puolen yön aikoihin.
Päivälle kävelyä noin 11,5km.
|
 |
|
Rumakuru - Saariselkä
Lauanta 20.8.2016
Lämmin yö ja nukuttiin hyvin. Telttapaikkakin oli pehmeä.
Aamupalaa Istuttiin nauttimaan Tuvan kuistille. Kaksi neitokaista
tuli Taajoslaavun suunnalta. Pitivät hetken tauon ja jatkoivat
Saariselän suuntaan. Heillä oli vielä tarkoitus ehtiä
jatkokuljetukseen.
Suklaapatukat taskuun, termariin kahvit, teltta kasaan ja rinkka
selkään. Mitäpä siinä muuta. Illalla tullut telttaporukka oli
kovin hiljainen nuotiopakkojen alapuolella.
Jatkettiin uutta tietä eteenpäin. Tie on valmis mutta opasteet ei
ole. Ei jouduttu kuitenkaan arpomaan mitä kautta pitää mennä. Tie
painui alas metsän puolelle, sitä oltiin jo nähty ihan tarpeeksi.
Me valittiin ylempänä tunturissa kulkeva maisemareitti. Onhan se
paljon mukavampaa kun näkee ympärilleen ja eteenpäinkin enemmän
kuin seuraavaan mutkaan.
Taivas oli pilvessä muutamaa rakoa lukuun ottamatta. Pari
pisaraakin siinä satoi. Me istahdettiin hörppäämään kahvit siinä
kohdin kun polku alkoi laskeutua alaspäin kohti Saariselän kylää
ja nautimme maisemista.
Metsän puolella tuli vastaan joukko erivärisin tapein merkattuja
polkuja, keskeneräisiä ja valmiita opastauluja, ja
päiväkävelijöitä. Jossain siellä hieman sivummalla olisi ollut se
uusi päivätupa, ”Aurora”. Mei ei osuttu sen kohdille eikä
opasteistakaan sitä löydetty. Siis jätettiin väliin. Seikkailu ei
enään tässä kohtaa kiinnostanut. Laskeuduttiin portaita alas,
ylitettiin Luton latvapuro, poistuttiin puistosta ja saavuttiin
”sivistykseen”.
Kuului kauhea jylinä. Ukkonenjo vai maansiirtotyöt? Ei kumpikaan
vaan pari tuhatta nahka-asuista motoristia jyrisytteli kylän
raitilla. Oli ”jänkhällä jytisee 2016” tapahtuman paraatiin lähdön
valmistautuminen. 1700 rekisteroitynyttä motorista ja siipiveikot
valmistautuivat paraatiin. Olipas meillä vastaanotto.
Pujottelimme rinkkojen kanssa peltiheppojen ja nahkatakkien
välistä kohti Saariselän panimoa josta olimme varanneet huoneen.
Saapuminen oli kuin Helvetin enkeleiden kotiluolaan. Kuin kani
olisi hakenut yösijaa ketun luolasta. Vitsailin panimon respalle
ettei vissiin kannata kertoilla ”mopo vitsejä”, hän uskalsi
hymyillä.
Vetäydyttiin huoneeseemme hieman siistiytymään ennen kuin lähdimme
ostoksille ja etsimään ruokapaikkaa. Yllättävän rauhallista
kuitenkin vaikka väkeä oli paljon eikä kaikilla terasseilla ollut
vapaita paikkoja. Poikettiin Partioaitassa ja Siulassa jossa
syötiin. Ostettiin tuliaisia, varusteita ja hiukan purtavaa
kämpälle. Illemmalla vielä hienompi ateria Panimon vieressä
ennen nukkumaan menoa. Yllättävän rauhallista.
Rinkan kanssa tuli tänään käveltyä noin 6,5km.
|
 |
|
Saariselkä - Helsinki
Sunnuntai 21.8.2016
Herätyskello (siis puhelin) oli varmuudeksi soimassa. Rinkat
lentokuntoon. Pikkureppuun jotain pientä matkatavaraa. Hyvästit
vaellussauvalle ja sitten respan kautta byssipysäkille ja edelleen
Ivalon kentälle. Kone AY0557 lähti ajallaan 10:45 kohti Helsinkiä.
|
|
Pohjoiseen 
