Pääsivu Muuta ja Huuhaata Aromipesä

AROMIPESÄ

Retkiruuan lämpimänä pitävä Aromipesä

Pitkään on ollut ongelmana saada lihat ja soosi pysymään lämpimänä edes sen aikaa kun pikariisit kypsyy. Myös "tiskivesi" ehtii jäähtymään ennen kuin sitä tarvitaan. Kahvivesikin on jo kylmää jo toisen kupposen kohdalla. Viime kesän reissulla totesin kuinka paljon maukkaampaa erilaiset pataruuat ym. on kun malttaa hauduttaa niitä. Pahus vain kun jäähtyvät jos ottaa keittimestä tai palavat pohjaan jos pitää hiljaisellakin tulella.
Termari ei painon ja kokonsa puolesta oikein sovi pidemmille reissuille mutta tällainen aromipesä saattaisi toimia. Hetken mielijohteesta hain varastosta halpismakuualustan joka on toimittanut minulla istuma- ja löhöilyalustan virkaa ja myös lisä eristeenä ilmapatjan alla. tuo alusta on 6mm solumuovia. Trangian 27-sarjan keitin esiin ja fundeeraamaan.

 


Kattilan suojaksi 6,5cm leveä suikale alustasta, rullaksi ja teipillä päät yhteen. Pohjan piirsin alustasta kattilaa apuna käyttäen, leikkaus ja teippaus kylkipalaan. Avot' Siinähän se. Vastaava operaatio sitten kannen kanssa. Teippaamisen osalta olin vielä varovainen ja hiukan nuuka. En teipannut aromipesän sisäpuolia. Käytäntö osoittaa tarviiko puhdistettavuuden, kestävyyden tai muun syyn takia lisäteippausta.

 


Keittimeen jää pakattaessa tilaa tuulisuojan ja kattilan väliin joten "aromipesää" voi kuljettaa keittimeen pakattuna. Ei vie turhaa tilaa muualta ja säilynee ehjänä. Kannen suoja oli ongelmallisempi. Pakko pakata Trangian pakkauksen ulkopuolelle. Likaantuminen ja rikkoutuminen todennäköisempää.

 



Aromipesä 6mm halpismakuualustasta. Valmistukseen kului 40cm pätkä 50cm leveetä alustaa. n. 1,5m ilmastointiteippiä. Lisäpainoa kertyy rinkkaan 25g +25g eli koko "aromipesä" vain 50g.
Aikaa kului "ahaa" elämyksestä valmiiseen aromipesään vajaa tunti. Sitten vain pikainen testi lämmön siedon osalta.

 


Pakattuna aromipesä ei vie juurikaan lisää tilaa.
Miettimään jäi, tarviiko tuon kannen suojan olla kannen ulkopuolella. Keittimen kantta ei välttämättä tarvita kun kattilan sisältöä pidetään lämpimänä. Keittimen kansi voi olla muussa käytössä. Aromipesän kansi voisi siis olla pienempi ja siten mahtua myös keittimen sisään. Katsotaan nyt näin ja muutetaan jos aihetta ilmenee


LÄMPÖTESTI

Pikaisesti tein yksinkertaisen kokeen lämmön säilymisessä.

• Trangian 27-sarjan kattilat parvekkeelle.
• Lämpötila parvekkeella +4C-+3C
• Toinen kattila "Aromipesään"
• Keitin isossa kattilassa vettä kiehuvaksi. Tästä mittaamalla molempiin testikattiloihin 0,5litraa kiehuvaa vettä.

 
Mittaus ei ollut aivan tasapuolinen. Vertailuastiassa olisi pitänyt olla keittimen kansi.
Täytyy tehdä mittaus uudestaan kunhan saa jostain paremman lämpömittarin .

aromipesä

avoin

0min

kiehuva

kiehuva

40min

>50°C

30°C

1h

>50°C

19°C

1h:20min

>50°C

16°C

1h:40min

44°C

11°C

2h

39°C

9°C


Tunti ja 20 minuuttia myöhemmin. Ulkolämötilamittari ei vieläkään pystynyt mittaamaan aromipesässä olevan veden lämpötilaa (Yli 50°C). Vertailukattilassa vesi n.16°C.



Kesien 2008 ja 2009 aikana aromipesä on osoittanut monella tavalla tarpeellisuutensa.
Ei enään jäähtyneitä ruokia, tiskivesikin pysyy lämpimänä, ei kaasun säästelyn takia pehmenemättömiä pussiruokia.
Ei jäähtynyttä kahvia, maukkaampia haudutettuja ruokia jne.
Isompaan trangiaan en laittanut aromipesää sisään koska se ei sinne kunnolla mahtunut.
Tuo keitin on ryhmäkeitin joten ruokakipot on muutenkin erikseen jolloin aromipesä kulkee niiden ympärillä.


TEIPPI JA RETKIPATJA EI KESTÄ PAISTOLÄMPÖTILOJA.
Vain keitetyt ruoat. Siis alle 100°C ja silloinkin anna lämmön hetki tasaantua ennen kuin laitat kattilan "Aromipesään".

KANNATTAA TESTATA PIENILLÄ PALASILLA TUOTA LÄMMÖNSIETOA JA KOKOON PAINUMISTA. 
Teipin osaltakin saattaa löytyä parempaa tavaraa kuin marketin "ilmastointiteippi"
Käyttämässäni patjassa on hiukan muovinen tuoksu. Ei vielä havaintoa siirtyykö se ruokiin. Kannattanee kuitenkin haistella materiaaleja.
13.11.2007



Testaa teipin pysymistä solumuovissa.
Tein yhden Aromipesän isompaa trangiaani varten. Sen materiaalissa ei ilmastointiteippi pysynyt kiinni keitosten kuumissa höyryissä.
Vanhin ja eniten käytetty aromipesä pelittää vielä täysillä alkuperäisillä teipeillä eikä irtoamisesta ole tietoakaan. Solumuoveissa on siis suuria eroja kuinka ne soveltuu tähän käyttöön. Ilmeisesti solumuovin veden imemisestä on kyse.
Kokeilin LiquiSole liimaa osien liittämiseen. Hyvin tarttui ja kestävältä näyttää sekä tuntuu. Kestotesti vielä puuttuu liimatusta aromipesästä.
3.12.2009



Isomman trangian aromipesän voi paketoida ruokakippojen kanssa.


Rattoisia iltahetkiä muun tekemisen puutteessa.

 


Tämän testin saa ottaa vakavasti mutta ei ole pakko. En minäkään ole ottanut.

Muuta ja Huuhaata