Karhunkierros 2001
Ristikallio - Puikkokämppä Savilampi - Taivalköngäs - Runsunlampi Kiutaköngäs - Ansakämppä - Uopajanoja Alaniemi - Kitkajoki - Harrisuvanto - Jyrävä Porontimajoki - Valtavaara Ruka Jälkiviisautta

Esipuhe Karhunkierros on ollut puheena aina kun tuttujen tai sukulaisten kanssa vaeltamisesta puhutaan koska Karhunkierros tunnetaan. Ovat kysyneet olenko käynyt kiertämässä. Eipä vain ole aiemmin tullut käytyä. Kai sitä on pitänyt hieman vähäpätöisenä vaelluskohteena ja siksi jäänyt käymättä. Joka vuodellehan täytyy saada "todellinen" vaellus. Nyt tuli tilaisuus, tai oikeastaan järjestin itselleni vapaata niin että kesään mahtuu useampi vaellus. Siispä lähdin hieman asenteella "Käydään nyt kattomassa tämäkin". 24 vuotta on kulunut ensinmäisestä lapin vaelluksesta joten on jo aika "Noyrtyä" jä lähteä merkitylle polulle. Piti lähteä jo kesäkuun alussa jolloin Karhunkierros on kuulemma tyhjä eikä itikoita vielä ole. Vaan välillä joutuu hieman joustamaan suunnitelmissa.
Ristikallio - Puikkokämppä Lauantai 16.6.2001 Aikataulujen sovittelujen vaikeus tuli vastaan kun yritin suoraa kulkua Karhunkierroksen alkupäähän. Valitsin yöllä 01.30 lähtevän bussin. Pakkasin illalla hätäisesti repun. Ainakin varaparisto kameraan ja kiikari jäi. Rinkka paino mielestäni liikaa tälle "pikkureissulle" 24 kiloa. Selässä se ei kuitenkaan tuntunut pahalta. Pitskusta junaan (oli 20 min myöhässä) Onneksi oli reilusti aikaa. Koitin nukkua bussissa ja kai siinä jotenkin onnistuin. Vaikeaa se on bussissa nukkuminen. Aamu oli kaunis ja niin myös reitti läpi hiljaisen Suomen. Muutama tauko jossain. Oulussa klo 11.00 bussin vaihto ilman taukoa. Kuusamoon mennessä tuli välillä hyvinkin vettä. Taas tauoton bussin vaihto Kuusamossa klo 14.15. Bussi poimi mukaan Oulangan kulkijoita ja Rukalta vielä lisää. Ristikallion tiehaarassa jäi kyydistä n.12 henkeä. 6 miehen ryhmä meni menojaan ja muutama pariskuntakin. Jälkeeni jäi tulemaan vain yksi nuori nainen.
Alkumatka hyvää vaikkakin kivikkoista polkua sateen kastelemassa maastossa. Hiki pukkasi hartioihin. Aventojoki saavutettiin. Kaunista ja rauhallista. Joessa kalaa. Virrassa mukana ollut ötökkä katosi parempiin suihin. Ristikallio on huikean jylhä paikka. Pitää jaksaa käydä kallion lounaispäässä missä 50m korkea kallioharjanne äkisti katkeaa ja päästää joen toiselle puolen. Perässäni tullut tyttökin tuli paikalle ja laskeuduttiin tuvalle. Nuotiossa oli vielä hehkua joten tein tulet ja laitoin makaroonia ja purkkilihaa. Tuntemattomaksi jäänyt seuralaiseni paistoi makkaraa. Juteltiin niitä näitä ja ihmeteltiin vastarannan loiskintaa. Hän läksi jatkamaan matkaa ja minä valmistauduin jäämään yöksi. Kävin katsomassa mikä polskii vastarannalla. Suuri joukko kalanpoikasia n.10cm telmii rantaheinien ja kivien välissä. Pari haukeakin liukui tummana varjona pikkukalojen seassa. Sää oli pilvinen mutta ilta nuori ja valoisa. Siispä jatkoin matkaa. Maaninkajoessa komea köngäs ja silta. Puikkokämpälle helppoa kangasmaata. (Ristikallion tupa hieman synkkä ja synkässä paikassa. Nuotiolla kivat maisemat). Puikkokämppä myös pimeä mutta hieman isompi ja tasaisella maalla. PUIKKOKÄMPPÄ Nuotiolla oli 4 henkeä joista 2 ulkolaista. Istuin tovin ennenkuin siirryin pystyttämään teltan. Käväsin vielä pilkkomassa puita aamuksi. Toivottavasti säilyvät. Vetäydyin telttaan ja otin palan suklaata, siivun rommia ja lähetin tekstiviestit. Tuohon viereen tuli Äiti ja tytär ja koirat jotka näin edellisellä tuvalla. Käyttivät leirintäaluemitoitusta telttojen etäisyyden suhteen. Se erämaan rauhasta. (Eipä siinä paljon parempia paikkoja teltalle ollut. Itse olin ottanut keskeltä parhaan) Kävelty on noin 7.5 km
Savilampi - Taivalköngäs - Runsunlampi Sunnuntai 17.6.2001 Heräsin siinä 8 aikoihin mutta tuvan väki oli jo nuotiolla. Pakkasin tavarat ja siirryin heidän seuraksi. Mysliä ja kiisseliä ja muutama leipä. Kaikkialla hieman märkää ja kuraista. Tupa jäi tyhjäksi kun ranskalaiset (äiti ja poika) sekä heidän oppaanaan ollut entinen työkaveri miehineen (Oulusta ?) jatkoivat Ristikallion suuntaan. Tupa on suht iso noin 15 henkeä mahtuu lavereille jotka ovat pitkillä seinillä. Päädyssä pieni ikkuna ja pöytä ahtaassa välissä. Menettelee varmaan pienellä väkimäärällä mutta jo 10 henkeä saattaa tuskastua. Pihalla hyvä puukatos ja pöytä sekä nuotiopaikka. Sahat ja kirveet on täällä kunnossa. Tuvassa ei ole kaasuliettä. Viereinen Vaulampi on rannoilta matala ja hieman soinen. Laiturin edustaa oli syvennetty niin että ainakin kastautuminen onnistuu. Läksin oikaisemaan matkalla kohti Savilammen tupaa. Heti ensimmäinen pikkusuo oli niin vetinen etten meinannut yli päästä. Pian olin kuitenkin taas polulla joka oli karhunkierroksen toinen lähtöhaara. Poikkesin Puikkojärven rantaan. Turhaan. Savilampi tuli näkyviin laaksossa ja laskeuduinkin riippusillalle josta tupa näkyi hyvin. Paikalla pari Jenkkiä tekemässä lähtöä ja vielä nukkumassa Suomalainen pariskunta. Laittelin lämminkuppia ja kahveeta. Tupa on siis Oulankajoen varrella noin 100m Savilammelta. Lampi ei näy tuvalle. Ranta tuettu jokeen valumista vastaa. Joki tällä kohtaa kivinen ja kooltaan ilman saappaita kahlattava. Tuvan viereiseltä sillalta saa pienen aavistuksen siitä mitä joen yläjuoksulta voisi löytyä. Moni taitaa kuitenkin "kiireessä" lampsia ohi uskaltamatta poiketa oranssilla merkityltä polulta. Savilammen tupa on valoisa. Talossa pari kamaria ja itse tuvan puolella laveri ja kerrossänky. Kaasuliesi oli kuistilla. Rehevää ympäristöä. Täälläkin hyvinhoidetut wc, puukatos, pöytä ja nuotiopaikka. SAVILAMMEN TUPA Läksin katsomaan Oulankajoen kanjonia. Opaste näytti 0,6km. Polku tuli joen rantaan joka meni juuri ja juuri saappailla yli. Tein vastarannalta paluumatkaa ajatellen seipään. Huomasin pian olevani joen keskellä olevassa saaressa joten uusi seiväs ja joen ylitys. Kivistä rantaa, josta polkukin oli jo kadonnut ensimmäiseen joenmutkaan. Huimien kallioiden välissä komeita näkymiä. Reitti vain oli tukossa. Ylöspäin rinne oli yli 45°. Kapusin nelivedolla ja puuskutin. Ylhäällä hyvä polku ja komeat maisemat. En osaa arvioida kallion korkeutta mutta vastaavaa kanjonia saa hakea. Kevo taitaa olla syvempi mutta se on selvästi laajempi. Palailin polkua tuvalle. Se tuli ihan eri suunnasta kuin opaste näytti. Keittelin kahvit kun kerran oli kaasua. Tuvalla ollut pariskunta palaili myös. Olivat löytäneet paremman nousukohdan. Nainen oli ensikertaa mutta mies on paikkakuntalainen ja tuntee tienoot. Sain hieman udeltua tietoja. Tuvalle tuli vielä yksi kaveri Hautajärven suunnasta. Nähtiin myöhemmin useaan otteeseen. Kohti Taivalköngästä. Alkumatka polulla mutta pian omille teille ja Savilammen alapuolisen jokiosuuden rantajyrkänteelle. Hikistä hommaa ja itikoita piisaa. Jylhät on täälläkin kalliot ja maisemat sen mukaiset. Matkalla takaisin polulle tuli ensin vastaan pieni lammikko jossa paljon kauniita kulleroita. (tarkista kasviosta kuvan perusteella). Isomman lammen itäpuolitse kankaalle jota mukavasti polulle. Jo toinen koppelo rupesi leikkimään rampaa kanssani. Juuri ennen Taivalköngästä jälleen upea maisemakallio. Jokivarren rantaniityiltä on kerätty aikoinaan heinää. Tästä touhusta on vielä jäljellä täälläkin 2 latoa. Osaa niityistä hoidetaan maisemallisista syistä talkoovoimin. Tupa alhaalla joen töyräällä. Paljon pitkoksia ja portaita tehty. Ei täällä muuten voisi kulkeakaan. Päätin laittaa sapuskat tuvalla ja katsella vasta sitten könkäitä. Meni siinä toista tuntia kun lepäilinkin. Tupa on 2-kerroksinen. Ullakko otettu vissiin myöhemmin retkeilykäyttöön laittamalla ikkunat ja laverit. Vanha on tämäkin tupa. Ketään ei näkynyt mutta jotain kuului. Ei tullut sisälle. TAIVALKÖNKÄÄN TUPA Taas matkaan. Otin kuvan tuvan viereisen riippusillan alapuolelta könkäästä. Tuvan kohdalla joessa 2-osainen saari. Ensimmäisessä mukavan näköinen telttailualue. Saaren läpi johtaa kanoottien kantoreitti. Telttailualueen nuotiopaikan vierestä on helppo laskea kanootit takaisin koskeen ja jatkaa matkaa. Ihmettelen vaan kartassa olevaa pisteytystä Oulangan kanjonin osalta. Sinnekin on merkitty kanoottireitti. Keskimmäinen uoma kuivahko ja kivinen. Itäisen uoman yli uusi pitkä riippusilta. Vanhan sillan kohdalla näytti olevan kovemmat kuohut. Alun hankalahkon polun jälkeen maasto muuttui tasaisemmaksi kangasmaaksi ja matka joutui. Ennen Runsulampea poikkesin polulta ja kiersin jokivartta nuotiopaikalle. Jyrkkä ja korkea laakson vastarinne ei kunnolla näkynyt vaan saipa kulkea vaihteeksi pientä polkua. Ennen Runsulampea vielä komea hiekkatörmä jonka alla leveä Hepokoski. Runsulammesta jokeen johtava uoma vaati ottamaan saappaat jalasta. Leiripaikalla Savilammelle tullut kaveri ja isompi porukka joka vetäytyi pian telttoja pystyttämään ylemmäs jokitörmään. Laitoin sapuskaa ja hörpin kahvit. Savilammen mies osottautui Vantaalaiseksi ja höpöttelin hänen kanssa tovin. Vielä tuli 2 poikaa ja myöhemmin 1 pariskunta koiran kanssa. Palasin Runsulammen laskuojan toiselle puolen jokitörmälle johon pystytin teltan. Otin rommia ja söin suklaata. Päiväkirjaan menee kehveli ainakin tunti kun on näin paljon kohteita lähekkäin Matkaa taittui ehkä 16km. Hieman optimistisesti olin matkaa arvioinut. Kotona karttamittari näytti 13km.
Kiutaköngäs - Ansakämppä - Uopajanoja Maanantai 18.6.2001 Heräilin yöllä useasti. Alintajunta kai toimi kun olin päättänyt nousta ajoissa. Aamupuuro olikin sitten jo syöty kahdeksan aikoihin. Taivas oli täysin pilvessä mutta ei satanut. Valuin mäeltäni paljain jaloin ja kahlasin nuotiopaikan puolelle. Vantaalainen oli teltan kasaus puuhissa. Myös koirapartio oli hereillä. Pistelin pikamarssia leveällä ja hyväkuntoisella polulla kohti leirintä-aluetta. Samantien munkkikahville. Matkalla kaunista mäntykangasta ja jokivartta. Leirintä-alueen respasta myös litra sinolia (eipä enään pihistellä) ja suklaalevy. Leirintäalueella olis rantasauna 50mk/50min. Sen lämpiäminen ei tähän hätään sovi. Vantaalainen oli juuri kohdalla ja käveltiin luontokeskukselle samaa matkaa, hän jäi kahville. Seuraavana oli Kiutaköngäs jonka olen jo kahdesti nähnyt mutta on se komea ja ylväs vieläkin. Filmiä paloi. Taas. Vaikka olin lupaillut itselleni että hieman hillitsen kuvausintoani niin Kiutakönkäällä se viimeistään repsahti. Menin Kiutakönkään alasuvannon laidalla olevalle telttailu ja nuotiopaikalle sopan laittoon. Kaunis näköala könkäälle. Sattu pilviinkin sopiva reikä niin että könkään punaiset kalliot kylpivät auringonvalossa. Pilvet edessäpäin synkkenivät vaan ei vieläkään satanut. Kapusin ylös polulle ja suuntasin kohti Ansakämppää. Helppoa ja joutuisaa kangasmaata sekä huikeita jokitörmiä. Mutkittelevan joen syömiä hiekkapenkkoja joilla korkeutta useamman kymmen metriä. Ansakämpän pihalla istui vantaalainen lounastamassa. Tupa on iso ja keloista tehty, 2 huonetta joissa kerroslaverit. Sisältä kuului lapsen itkua ja olihan siellä 4kk vanha vaeltajan alku. Nuoret vanhemmat, "eikä lapsen muonaa tarvitse erikseen kantaa", sanoivat. Keittelin kahvetta ja söin leipiä. Läksin pian Vantaalaisen perään. Oli sama suunta ja päämäärä. Koirapartio tuli taas ohitettua. Poikkesin polulta ja suunnistin suorempaa reittiä kohti Uopajanojaa vastapäätä olevaa leiripaikkaa. Kovin on paljon kaatuneita puita ja itikoita ihan viime kesän malliin. Loppumatka leiripaikalle vanhaa tiepohjaa. Vantaalainen oli jo nuotiopaikalla jossa myös uusi laavu. Joen mutkassa laaja hietikko. Menin uimaan kun oli jo kolmannen päivän hiet ja tukkakin kutiaa. Vesi viileää mutta ei nyt sentään kylmään. Hiekkarantaa riittää. Pesasin myös sukat ja kalsarit jos sattuis tarttee vielä. Savilammella olleelta paikalliselta olin udellut ylitysmahdollisuuksia täällä Oulankajoen alajuoksulla. Sanoi kahlaamalla onnistuvan. Testasin joen syvyyttä kahlaamalla tästä laavun edustan mutkasta. Jo ennen puoltaväliä jokea syvyyttä oli reippaasti napaan ja yli. Virtakin voimistui niin että se olisi pian vienyt mukana. mutkan ulkokehällä virran voimakkuus olisi vielä voimakkaampi. Mahdollinen ylitys pitäisi kai suorittaa mutkien välillä missä voimakkain virta siirtyy rannalta toiselle. Siinä sitä sitten nuotiolla istuttiin ja rupateltiin ja tietenkin syötiin. Huomisen reittiä ajatellen käytiin kävelemässä noin 1km jokea alavirtaan. Todettiin kulkukelpoisaksi jos se nyt muodostuu reitinvalinnaksi. Rauhallinen paikka kun ei ole varsinaisen polun varrella. Muutama kanootti lipui ohi ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vetäydyimme tahoillemme joskus 11 jälkeen. Päivälle matkaa noin 15km.
Alaniemi - Kitkajoki - Harrisuvanto - Jyrävä Tiistai 19.6.2001 Aamuaurinko herätti lämmöllään. Teltassa hiki jo aamu klo 5 alkaen. Nousin ylös 7 jälkeen. Vantaalainen kömpi myös ulos kuulleessaan ääniä. Taivaalla ei pilven hattaraa. Rantahietikolla kävi sen verran tuulenvirettä että itikat pysy loitolla. Vantaalainen aiko 2 päivässä Rukalle, joten sano palaavansa merkatulle polulle. Minä läksin jokivartta alaspäin. Liikasen kalastuskunnan mökin jälkeen puuskuttava nousu jokitörmän päälle. Mukavassa männikössä seuraavan joen niemen ohi. Ylhäällä rinteellä on kapea rinneterassi joka katkeaa vain pienestä kohtaa. Sitä oli hyvä kulkea. Seuraavassa joenmutkassa Aroniemeä vastapäätä korkeat kalliojyrkänteet joista selvisin vesirajan hiekkavallilla. Honkaniemen ja Alaniemen välinen joenmutka vaikeampi. Sitten vain rantapolkua Alaniemen laavulle. Joen mutkien väliin jäävät niemet on sisäosiltaan kumpuilevia, mättäisiä ja osin kuusivaltaisia, kuitenkin aivan kulkukelpoisia. Laskin rinkan Alaniemen laavulle joka oli rannan tuntumassa tasaisella hiekkakankaalla. Rantahiekalla lepäili 3 poroa itikoita karussa. Laavulla piisas lämmintä ja itikoita. Laittelin sopat ja keittelin kahvit nuotion tarjoamassa savusuojassa. Joskus 13.00 jälkeen lähdin suuntaamaan karhunkierroksen polkua kohti. Nousu jokilaaksosta oli puuskuttava ja tietenkin hiki lensi. Jyrkänteeltä hyvästit Oulankajoen laaksolle. Olis pitänyt vaihtaa saappaat ennen jatkoa. Hengästyminen vai itikoiden paljous pisti laiskakasi. Jatkoin lenkkarit jalassa Kitkaniemen metsien halki kohti karhunkierroksen polkua. Pari kilometriä mättäistä metsää ja muutama märkä paikka. Mulasin kolmesti mättäiden välissä olleisiin vesikuoppiin. Muuten polku löytyi hyvin. Reitillä joelta polulle ei ollut mitään erityistä. Jussinkämppä jäi tälläerää näkemättä. Polkua pitkin ja merkityllä reitillä ja osin pitkospuita, matka joutui. Takapuolen tuuletus oli matkalla kohentunut huomattavasti. Housuissa reilu palkeenkieli, jota jäin neulomaan ennen Kitkajokea olevalle ekopisteelle. Onneksi ei ollut liiemmälti itikoita. Kitkajoki tuli vastaan kivisenä. Rannat on täällä toisenlaiset kuin Oulankajoella. Kahlaamon kohdalla on nuotiopaikka ja kota. En käyttänyt hyväkseni kumpaakaan. Istahdin töyrään reunalla olleelle penkille keittelemään lämmintä juotavaa. Paikallinen poro ei paljoa minusta perustanut vaan jolkotteli edestakas ohitseni. Karttaankin merkitty kahlaamo ei näin pikaisella vilkuilulla houkutellut ylitykseen. Saa siinä näillä vesimäärillä ylityspaikkaa hakea. Jokivarren juurakkoista polkua ylävirtaan. Ensimmäisen laavun takana oleva kallio tuli yllättäen vastaan. Se yllätti myös korkeudellaan. Kitkajoki on tästä ylävirtaan korkeiden kallioiden välisessä kanjonissa. Polku käy hankalaksi suurien kivien ja paikoin olemattoman rantapenkan takia. Jalat joutuu koville. Muutama pilvenlonkare on tullut viilentämään reissumiehen taivalta. Päivän tavoitteeksi asettamani Jyrävä ja Siilastupa alkoivat tuntua realistiselta. Maiseman komeutta ilmaisevat ylistyssanat alkaa olla loppu joten jätetään maisemat rauhaan. Parin kilometrin jälkeen polku puskee ylös jokitörmälle. Korkeutta kalliolla on, vaan puut estää hyvien kuvien ottamisen. Vastaan tulee monenlaista kulkijaa sekä kalastajia. Vaikka täällä ei kuulemma vielä ole ruuhkaa niin minusta porukkaa kuhisee. Yllättävän paljon koiria mukana. Juuman risteys =2,6km saunalle ja oluelle! Pysyin suunnitelmissa. Hautaniitynvuoma ja Kallioportti täytyy tulla toisten ihailemaan, vaikka pelkästään pienen karhunkierroksen kiertämisen merkeissä. Harrisuvannon laavulta teki lähtöä Ansakämpän nuoripari vauvansa kanssa. Ansaittu Lounastauko. Liekö vuodenajasta kiinni mutta paikat on olleet siisteinä ja hyvässä kunnossa. Sahat teräviä ja kirveetkin kunnossa. Halkoliiterit täynnä pitkiä ohkaisia riukuja. Lisäsin puita nuotioon. Edessä aukeava Harrisuvanto on jyrkkien kallioiden välissä. Suvantoon työntyy vastapuolelta pieni niemi johon on aiemmin ollut yhteys vaijeriveneellä. Nyt paikalla komeilee uusi riippusilta. Ilta-aurinko ei enään päässyt jokilaakson pohjalle mutta valaisi ylärinteiltä. Jotenkin jäi tuo päivän hoppuilu päälle niin ettei tahdo rentoutua. Ruoka tuli syötyä ja mielessä Siilastupa. Sillan ylityksen jälkeen näkyi vaijerivene jolla kalastajat ja miksei retkeilijätkin voivat oikaista länsirannalle. Harrisuvannon laavun ja vaijeriveneen toisenpään välisen maayhteyden katkaisee pystysuora veteen vajoava kallio. Pieni karhunkierroskin kulkee tätänykyä joen itärantaa. Ovat sulkeneet Jyrävänniemen polkuja. Olin aika tööt taapertaessani kanjonin laitaa kohti Jyrävää. Ilta-aurinko paistoi kanjonin yli vaakasuorassa päin näköä ja häikäisi nekin harvat katseluyritykset joihin vielä viitsi ryhtyä. "Mehut" loppuneena laskeuduin Siilastuvalle. Kalastelijat perhosteli ja yksi perhe laittoi ruokaa. Tuvassa nukuttiin. Kunnollista telttapaikkaa ei ollut missään. Koko Jyrävän alapuolinen suvanto on hieman kolkko, kivinen ja märkä. Siilasmaja on juuri Jyrävää vastapäätä mutta ajan hammas on puraissut sitä pahan kerran. Se on pieni ja nuhjuinen. Tarkoitettu kävijämäärälle joka on alle kymmenes nykyisestä. Suvannon rannat haisee kalalle. Sain teltan pystyyn tuvasta hieman länteen. Paikalta näki Jyrävän mutta minua kiinnosti enää nukkuminen. Makuupaikka oli pienessä poterossa eikä makuualusta tahtonut pysyä paikallaan. Kello oli lähemmäs puoltaöin kun nautin rommipullon viimeiset tipat ja nukahdin. Päivän matkaa kertyi noin (tarkista) 19,5km josta omia polkuja n.8. Rankka päivä joka olis pitänyt lopettaa Harrisuvantoon.
Porontimajoki - Valtavaara Loppu kirjoitettu kotona vaelluksen jälkeen 22-23.6.2001. 20.6.2001 Keskiviikko 5. vaelluspäivä Olipa makuupaikka. Väsyneenä nukkuu vaikka seipään nokassa, sanotaan. Heräilin suht ajoissa ja pakkasin kaiken muun paitsi teltan jonka jätin ovi auki tuulettumaan. Tuvan viereisellä pöydällä oli jo yksi perhe ruokailemassa mutta sen nurkalta löytyi tilaa minullekin. Olivat muutaman päivän reissulla totuttamassa kaupunkilaislapsia retkielämään. Heidän siperianhaskinsa oli vielä pentu ja oudoksui itikoita. Keskustelua ei täälläkään kukaan kaihda. Miehet on yleensä niitä jotka on ennenkin patikalla käyneet perhe tulee sitten mukana. Jyrävän putous on tupaa vastapäätä ja sen kuohujen jyrinä täyttää laakson. Otin muutamia kuvia ilman suurempaa intoa. Läksin liikkeelle siinä kymmenen maissa. Joitakin pilviä lipui taivaalla. Polku ohitti Jyrävän ja katselin sen kuohuja ylhäältä käsin. Nykyään ei tee mieli mennä niin lähelle jyrkänteen reunoja kuin ennen. On havaittavissa lievää huimausta. Pitkospuita ja polkua puiston rajalle ohi Aallokkokosken. Hakkuuaukea alkaa heti puiston rajalta ja ilma muuttuu kuumaksi kun puusto ei enään varjosta. Täällä on runsaasti perhosia. Poluilla on jo pitkään lennellyt mustavalkokirjavia mittareita. Lisäksi näin yhden ritariperhosen ja runsaasti isoja tummia nokiperhosia tai papurikkoja. Kierrätyspistellä tyhjensin repun sinne kertyneestä roskasta. Lähdin ensin Juuman suuntaan opasteiden ja metsätien päähän parkkeeratun auton harhauttamana. Oikea reitti Rukalle näkyi kuitenkin hyvin ja hakeuduin sinne. Hieman arvelutti koko reitti rukalle mutta eihän sitä kehtaa kotia palata jos on jättänyt Karhunkierroksen kesken. Hiekkaista polkua hakkuualueitten väliin jääneillä metsäkaistaleilla. Hieman pitkoksia soilla ja pätkä soratietä. Seuraava laavu, tai oikeastaan kaksi laavua ja tulipaikkaa oli pian saavutettu. Vastaan tulleet luultavasti metsähallituksen kaverit olivat jättäneet sen verran kekäleitä nuotiolle, että sai tulet lisäämällä pari klapia. Savun suomassa itikkarauhassa kirjoittelin hetken päiväkirjaa kaakaokupposen ja suklaan kera. Päälle jäänyt kännykkä pirahti. Töistä seuraajani, Rainer soitti ja kyseli Apajakujan kohteen tonttijakoasioita. Kuuluvuuden katkettua kiipesin laavun katolle ja sain pykälän paremman signaalin. Etelässä kuulemma satoi. Se lämmitti kummasti mieltä. Jatkoin matkaa ja sain laavulla ohi kulkeneen miehen kiinni yksillä pitkospuilla. Suolla on reippaasti lakan kukkia joten marjojakin voidaan tänne odottaa runsain mitoin. Porontimajoen autiotuvan kohdalla olikin yllättäen 4 hengen tuvan lisäksi vanha myllytupa (noin 4-henkeä) ja laavu. Myllytuvan seinissä oli kaiverrettu vuosilukuja 1800-luvun puolelta. Ovessa varsinkin oli runsaasti ns. kirjanpitoa mm. "siirretty" teksti jonka perässä vuosiluku jota en nyt muista. Sisuskalut mylly oli menettänyt ja paikalle rakennettu laveri yöpymistä varten. Laavun kyljessä oli pari maastopyörää mutta niiden omistajia ei näkynyt. Jätin hikiset varusteet kuivumaan ja läksin etsimään yläpuoliselta lammelta uintipaikkaa. Lampi oli mutapohjainen muualta kuin pienen kalliokielekkeen alta jossa oli kasa teräviä kiviä. Jalat juuri ja juuri sietivät kivikossa olemisen ja konttasin veteen. Pesin pään ja huuhtelin hikisen kroppani. Vastarantaa pitkin palasi myllyn suuntaan kaksi pyöräilijän näköistä ihmistä. Takaisin myllytuvalle päästyäni huomasin myllyn ovella rinkan. Aiemmin ohittamani mies oli siis tullut. Hakeuduin autiotuvan puolelle itikoita karkuun ja rupesin ruoan laittoon. Tuvassa oli kaksikin ensiapulaukkua Kuusamon kaupungin puolesta. Paikka on Rukan latuverkon osa joten moisen ylellisyyden voi siinä valossa ymmärtää. Siinä ruokaa laittaessa ikkunasta näkyi jo tutuksi tullut kulkija. Vantaalainen oli saapunut laavulle. Huikkaisin hänet sisään itikoilta suojaan. Vaihdettiin siinä sapuskan lomassa kuulumisia eiliseltä päivältä. Oli kaveri ollut myös aika poikki ja hakeutunut Siilastuvan ohi ja Juumalle saunaan. Palannut sitten jonekkin puiston rajalle teltalle. Sama oli nyt taas suunta mutta lähdin hieman aikaisempaan liikkeelle. Rukalle oli matkaa noin 16km josta tänään pitäisi kuitata ainakin 10 jotta huomista bussin lähtöä ennen ehtisi saunaan ja syömään. Yöpaikka oli siis valittava jostain Valtavaaran rinteiltä. Hieman ankea polku metsäkoneen uraa ja kynnettyä istutusmetsikkö pitkin. Aurinko paahtoi hien pintaan vaikka mäkiä ei ollut. Kolmisen kilometriä pikamarssia ja tulin hiekkatielle jota talssin seuraavalle laavulle. Karhunkierroksen reittiin oli tullut kartan painamisen jälkeen lisämutka joka väisti muutaman kilometrin soratieosuuden ja jätti Iso-Kuikkalammen laavun syrjään reitiltä. Laavu oli surkeasti aivan tien reunassa. Laskin sen verran rinkkaa selästä että sain haettua alempaa lammelta suovettä. Surkea oli myös ranta. En palannut uudelle reitille vaan jatkoin tietä pitkin vanhaa reittiä. Tiellä näkyi muidenkin vaeltajien jalanjälkiä. Tien osuus loppui ja löysin vanhan polun alkupään ja vanhat puissa olevat oranssit merkit. Hieman, Ylimmän-Sarvilammen päädyssä oleva suo arvelutti. Vanhoja pitkospuita ei kuitenkaan oltu korjattu pois, ne palvelevat kulkijoita vielä ainakin 5-10vuotta eikä suokaan ole mikään este saappailla kulkevalle. Uuden reitin tavoitin hieman Konttaisen alapuolella. Pahasti haalistuneeseen opaskarttaan oli merkitty olinpaikka väärin. Tuntuu uskomattomalta että tässä maassa suhtaudutaan näihin opastehommiin näin väliinpitämättömästi. No polut on onneksi niin selkeitä että täytyy olla aika tumpelo jos niiltä eksyy. Rukan vaaraketjun pohjoisin pääty, Konttainen on kolmelta syrjältä erittäin jyrkkä nyppylä. Puuskuttaen nousin ylös. Täysin tyyni sää salli mäkäräisten häiritä olemista mäellä. Istuin maisemia ihailemaan. Soittelin Elinalle kotiin palaamisen aikatauluista. Vantaalainen näkyi alhaalla polulla. Pian hän oli mäellä ja jatkoi samantien alas. Pidin vielä hetken taukoa maisemia kuvatessa. Alamäki oli hieman jyrkempi ja matkan aikana kipeytyneet polvet alkoi todella hidastaa kulkemista. Vantaalainen istui mäen alla olevan tien toisella puolella. Ojasta otin vesitäydennystä ennen Valtavaaralle nousua. Lähdettiin yhdessä loppumatkalle. Puuskututtaen ja hikeä pursuen noustiin ylös. Maisemat on mahtavat. Ilta-aurinko alkaa värjäytyä oranssin suuntaan luoteessa olevien pilvien lomassa. Suolammen laavulle vievä polku oli päällystetty särmältään 15cm kokoisilla terävillä kivillä. Hieman koominen näky. Suolammen laavupaikalla oli kaksi nuorta jotka tekivät meille tilaa jotta saimme sapuskan laitettua. Yli 400m korkeudessa oleva lampi on viimeinen vesipaikka (kartan mukaan) ennen laella olevaa päivätupaa jonne olimme ajatelleet yöpymisen. Eilistä iltaa virkeämpinä rahnustimme viimeiset 7 pikkunyppylää. Päivätupa osottautui niin pieneksi ettei yöpyminen siellä tuntunut järkevältä. Tuvan vieressä oli niin hyvää nurmikkoa ettei sellaista telttapaikkaa ollut tällä reitillä aiemmin nähty. Paikalle saapui kaksi kaverusta Rukan suunnalta. Rupateltiin tovi kunnes he lähtivät laskeutumaan vaaran takarinteellä olevalle kodalle (300m päässä) josta olisi saanut myös polttopuita tuvalle. Ei tarvittu. Hieman ennen puoltayötä saapui mäelle kolme tyttöä jotka olivat taapertaneet Juumalta asti. Keskiyön aurinko jäi pilvien taakse. Menimme nukkumaan. Päivälle matkaa noin 17.5km.
Ruka 21.6.2001 Torstai 6. vaelluspäivä Aamuyöstä tuvalle tuli ryhmä ulkolaisia jotka hetken kolistelivat ja sitten taas hiljeni. Yö huipulla oli luultua lämpimämpi. Tuuli ei ollut noussut eikä sadepilviä saapunut. Nousimme varhain ja pakkasimme samantien tavarat. Vain nimet tuvan vieraskirjaan. Tuvan lattialla makaili 3-4 ulkolaista. Hieman eilistä viileämmässä säässä laskeuduimme Valtavaaranlammen laavulle aamupalan laittoon. Pienet tulet nuotioon ja vesi kiehumaan. Puurot kiisselillä ja loppu metvursti tikun nokassa tulella. Viimeinen etappi Karhunkierroksesta Rukalle sisälsi vain ylä- tai alamäkiä ja nekin jyrkkiä. Hiki tuli ylämäissä ja alamäissä piti jarrutella polvien takia. Hyppyrimän nyppylälle johti portaat mutta muuten Karhunkierroksen polku jäi täysin hiihtokeskuksen jalkoihin. Reitin arvolle ei oikeen sopinut viimeisien metrien surkeassa kunnossa oleva rinne ja "takapihalle" laskevat portaat huterine kaiteineen. Uusien rakennusten keskelle saavuttiin jo kymmenen aikoihin. Ensin tietenkin mukkikahville. Sitten saunomaan. Ruka Clubin sauna vain 15mk mutta lämpenemistä odottelimme 20min. Ostin puhtaan paidan ja katselin tuliaisia. Kuten jo muutaman kerran on käynyt en nytkään osannut ostaa mitään tuliaisia kenellekään. Sauna oli hieman viileä mutta löylyt kuitenkin lähti. Lähti siinä myös aika kerros matkalla kertynyttä likaa nahalta. Saunapuhtaina etsittiin ruokapaikkaa. Hotelli kierrettiin ja kun viereinen ravinteli aukaisi sopivasti ovensa niin sisälle vaan. Alkupalaksi tietenkin tuoppi kolmosta. Kokkikin osottautui tutuksi, eilisillan päivätuvalla käyneeksi kaveriksi. Kun sitten saatiin erikois suuret lehtipihvit ja toiset oluet oli vatsan vuoro nauttia viikon tauon jälkeen. Vilkaistiin vielä matkamuistomyymälää josta ostin pari tölkkiä poronlihaa. Lupasin lähettää Vantaan miehelle joitakin kuvia sähköpostitse kun olen saanut ne kehitettyä. Hain rinkkani joka olin hänen autossa ja jäin hänen lähdettyä odottamaan bussin tulemista.
Istuskelin vielä kahvilla ja kirjottelin matkapäiväkirjaa. Bussi tuli hieman myöhässä ja otti meitä matkaajia muutaman kyytiin. Vaihto Kuusamossa oli tunnin luokkaa. Ehtipä ostaa evästä ja juoda kahvit. Matkalla Ouluun alkoi sataa. Jälleen on minulla käynyt tuuri. Tullessa satoi bussimatkalla, sitten patikalla ei ollenkaan, ja taas kotimatkalla sataa. Oulussa vaihdoin melkein täyteen bussiin. Väsymys oli hieman helpottanut ja katselin yhden leffan ja kirjoittelin päiväkirjaa kun olin saanut tilaa. Loppuyö tuli nukuttua pätkittäin ja huonosti ahtailla penkeillä. Tuli se aamu ja Helsinkikin vastaan. Kuuden aikaan juhannusaattoaamuna kaupunki on mukavan hiljainen ja autio. Loppumatka junalla kotiin. Päivälle matkaa patikoiden noin 4km muuta matkaa reilu 800km Koko vaellusreissulla tuli patikoitua noin 7,5+13+15+19,5+17,5+4=76,5km Karttamittari näyttää kaikilla osuuksilla pienempää matkaa 90-95% kuin karttaan merkityt välimatkat. Kun olen ennenkin matkat ilmoittanut kartalta mittaamalla niin olkoon tälläkin kertaa. Eihän sitä kartalta voi mitata kuitenkaan kaikkia polun mutkia. Todelliseen käveltyyn reitin pituuteen voisi siis laittaa 5-10% lisää.
Jälkiviisautta Erittäin positiivinen kokemus. Muutaman aikaisemman pistäytymisen (Kiutaköngäs ja Jyrävä 1991) perusteella odotin nähneeni reitin kohokohdat. Mutta jo Ristikalliolla sanoin itselleni, "pelkästään tämän takia kannatti tulla". Lisää mahtavia maisemia riitti ihan turtumiseen asti. Varsinkaan ensimmäistä kertaa Karhunkierroksella kulkevan ei kannata poiketa reitiltä. Tekemäni poikkeamat oli kyllä mielenkiintoisia mutta eivät antaneet mitään sellaista mitä ei varsinaiselta reitiltä saa. Reitin paikat on ainakin tähän aikaan vuodessa siistit ja kokoajan rakennetaan portaita ja pitkoksia lisää pahoihin paikkoihin. Pakkaamisen hätäisyys toi varmaankin muutaman kilon lisää. Matkavaatteet täytyy saada säilytykseen. Kameran 100-300mm putki samoin kuin laajakulma oli vähällä käytöllä. Lopullinen tarpeellisuus paljastuu kunhan kuvat kehittää. Kiikari puuttui matkalta mikä harmitti. Uintipaikkojakin riittää joten pyyhekin olis ollut mukava. Reitti on vaelluskenkiä varten. Kosteikoissa ja soilla pitkospuut ja polkujen lätäköt ja kurat voi kiertää. Siis saappaat pois ja taukoja varten lenkkareitten tilalle sandaalit. Itikattomana aikana voi yöpymisenkin jättää runsaiden tupien ja laavujen varaan. Porukkaa on varmaan tuvissa ruska-aikana aina tungokseen asti. Nyt oli tilaa mutta nukuin kuitenkin teltassa. Ruokapuolessa voi tinkiä jos hankkii täydennysmuonaa Kiutakönkään leirintäalueelta tai Juumasta. Molemmissa paikoissa saa myös halutessaan saunoa edullisesti =50mk. Perun puheeni ja ajatukseni jotta Karhunkierros olisi vain vaatimaton viittapolku. Kyllä jokaisen retkeilystä ja vaeltamisesta kiinnostuneen tulisi käydä kiertämässä Karhunkierros, vaikka useamman kerran. Toivottavasti seuraavaa käyntiä ei tarvitse odottaa 24 vuotta.
		JOTAIN MUUALTA