Pääsivu
005 Autiotupa Vuorggotseärjavrin
kaakkoisrannalla Noin 7km Stuorraäytsin autiotuvasta
pohjois-luoteeseen Huonossa
kunnossa 1998 29.10.2008 7690650 3458770 Tätä
pientä lautakämppää ei löydä
kartoilta siksi koordinaatitkin on likiarvoja. Muistaakseni
Apu-lehdestä löytynyt lehtiartikkeli
eräästä lappalaisesta
riekonpyyntäjästä sisälsi tällaisen
katkelman: Lapin
liiton osaseutukaavassa kohde (Es)2102. Lauantai 29.8.-98 ". . .Tulin järvelle jo klo
12.00 joten päätin pitää taukoa tuonne
kolmeen ja katsoa sitten viitsiikö jatkaa Stuorravdsin
tuvalle 8-10km. Rantaa kävellessäni löysin
lautarakenteisen tuvan järven
itäpäästä. Vilkaisin sisään.
Kamina on, pöytä on, pari lyhyttä
(lappalaismitoitus) penkkiä / laveria,
sisällä puita kuivana. Pöydällä oli
vieraskirja josta näkyi merkintöjä noin 10-15
henkeä vuodessa. Tokkopa kaikki merkkauttaneet
käyntiään. Vaikka sääkin
näytti parantuneen ja aurinkokin valaisi hetken
järven vastarantaa niin päätin
yöpyä täällä ja kuivatella
varusteet. Palasin hakemaan tavarat ja teltan. Tuvan kamina
oli huonommassa kunnossa kuin ensin näytti ja tulen
saanti vetisen tuhkan päälle näytti ensin
hieman nihkeältä vaan onnistui kuitenkin. Vaatteet
somasti pitkin seiniä kuivumaan ja vedet kaminalle.
Kahvit tuli laitettua ja muutama leipä. Myyräkin
juoksentelee lattian raoista puupinon alle ja takaisin.
Kovin on kodikasta. Tuvan katto on toisen penkin kohdalta
pahasti notkolla ja mustunut läpi tulleesta
vedestä. Kaminan luukku on irti ja lattian katkennut
lauta paikattu toisella katkenneella laudalla,
seinäpaperit kosteuden läikyttämiä ym.
On tämä silti telttaa mukavampi yöpaikka.
Illemmalla näkyi sinitaivastakin siellä
täällä ja tuuli voimistui ja viileni. Tuvassa
22° kun laittelin iltapalaksi jatkettua italianpataa.
Pikkuisen on oikea pohje kipeä vaan eiköhän
tuo tuosta tokene. Nyt on tullut syötyä hyvin eli
eiköhän huomenna jakseta. Tälle
päivälle tuli matkaa Å 10km (näkyvyys
100m)." Sunnuntai 30.8.-98 "Hieman kolea oli tupani vaan
eipä hätää, kaminaan tuli ja pian taas
tarkeni. Sää oli pilvinen ja hieman tuuli.
Laittelin myslejä. Tuvasta on mukava lähteä
liikkeelle kun tavarat on järjestyksessä ja
tilaakin on. Päätin kiertää lännen
kautta Stuorravdsin tuvalle. . . ."
Lapin
kämpät
Muotkatunturit
Hotelli Ramada Presidentti
![]()

LAPIN
KÄMPÄT
KORTISTO
KARTTA![]()
Kohteen tyyppi:
Kohteen sijainti:
Kohteen kunto:
Paikalla käynti:
Tietoja muutettu
Rakennusvuosi:
Koord. X(P)
Koord. Y(I)
Huom:
Sattumalta osuin paikalle 1998 kun pidin taukoa järven
etelärannalla. Yöpyäkkin pystyi mutta kamina
oli lähes entinen. Kamina on sittemmin uusittu ja
metähallitus on tuonut paikalle vessan 2003.
"LAMMEN RANNALLA HOTELLI
Tunturin takana on pieni lampi, jolle lappalaiset ovat
antaneet tunturin mukaan nimen Vuorggotsearjavri. Sen
toisella rannalla nököttää
lautahökkeli, jossa poromiehet,
riekonpyytäjät ja muut erämaassa liikkuvat
levähtävät ja yöpyvätkin....
Kämppä ei ole koolla pilattu. Sen molemmille
seinustoille on raakalaudoista kyhätyt laverit, joiden
välissä on pöytä. Ovipielessä on
pieni kamina, jolla maja lämpiää nopeasti.
Kämpän varustuksiin kuuluu myös
jääkairi, jolla järveen kairattavasta
reiästä saadaan kahvinkeittovesi....
Pöydältä löytyy vieraskirja, johon
ensimmäiset merkinnät on tehty jouluna 1995.
Tuolloin joku huumorintajuinen vieras nimesi majan Hotelli
Ramada Presidentiksi. "
Päiväkirjamerkintöjä: