 Ennen
matkaa
Talven aikana päätin, jotta kesällä teen vaelluksen Ropille.
Jollei muuten niin yksin. Siihen jäikin ennakkovalmistelut
pitkäksi aikaa. Kesä lähestyi ja heräilin hissukseen
kuivattelemaan ruokatarpeita ja hankkimaan muutakin retkimuonaa.
Varusteet oli pääosin olemassa. Makuupussia katselin mutta
vuotava makuualusta olikin sitten ainoa jonka uusin.
Suunnitelmat tarkentui ja tällä kertaa reissu varmistui yksin
vaellukseksi. Reittisuunnitelma ja kämppäkohteet tuli katsottua.
Uudet kartat tilattua jne. Yksin vaeltamisesta olikin jo kulunut
muutama vuosi joten fiilis oli toisenlainen kuin aikoinaan.
Epäröin hieman omaa kuntoa, sitä kun ei ole tullut ylläpidettyä
riittävästi talven aikana. Aloitin työmatkapyöräilyn. Hieman
runsas kahdeksan kilometriä suuntaansa, 4-5 kertaa viikossa.
Kaipa tuo auttoi. Pääosa kesälomasta meni sukuloidessa ja
mökkeilyn merkeissä. Loman jälkeen oli hyvä olla pari viikkoa
töissä, jona aikana sai vaellusvarusteet ym. koottua
lähtövalmiuteen.
|
|
|
Kohti pohjoista
Perjantai 10.8.2018
18:44 Juna Helsingistä. Mika tuli kyytiin Pasilasta. ”Taloksi”
asettautumisen jälkeen siirryttiin ravintolavaunun puolelle,
jossa käytiinkin sitten yhden tuopin ja pullakahvien ajan läpi
päivän politiikka, nykyarkkitehtuuri, työ-olosuhteet, menneet
vaellukset ja tämän kertainen suunnitelma.
Tampereen kohdilla vetäydyttiin hyttehimme. Mika on yksi ”uhri”
lappinvaelluksille houkuttelemieni ihmisten joukossa. Toki lappi
oli hänelle jo entuudestaan tuttu muussa kuin vaellus mielessä.
Yhdessä ollaan vaellettu jo neljästi. Nyt varattiin toisistamme
tietämättä hytit samaan junaan. Eri erämaa sentään. Mika oli
matkalla Kalddoaiviin kalastelemaan.
|
|
|
Aatsa
Lauantai 11.8.2018
Herätys klo. 6:00 ja aamupalalle ravintolavaunuun. Toivotimme
toisillemme hyvät reissut. Rinkan haku hytistä ja Rovaniemen
asemalle odottelemaan bussia. Aikataulut on muuttuneet kun bussi
ei lähdekkään heti junan tultua vaan sitä joutuu odottamaan liki
tunnin.
Pitkä ja puuduttava matka alkoi. Kovin on vähänlaisesti matkaajia
isossa bussissa. Pari nuorta koitti nukkua penkillä, yksi
ulkolainen etupenkillä ja pari muuta. Ensimmäisellä reissullani,
vuonna 1977 haettiin jostain telttatuoleja, joilla osa istui
keskikäytävällä ja pari reipasta matkusti bussin takaosassa,
isossa tavaratilassa rinkkojen päällä.
Muoniossa tunnin tauko. Söin paikallisen burgerin ja poikkesin
viereiseen alkoon. Parin desin muovinen jallupullo täydensi
iltaeväitäni. Kännykän orjana katselin vielä säätiedotuksia ja
”sometin” etelään.
Muoniosta meitä jatkoi enää kaksi matkustajaa. Kuski pysähteli ja
heitteli postit tien vierustan laatikkoihin. Kaaresuvannossa vielä
pullakahvit ja sitten tiiraamaan Pättikän kohtaa.
Kolmen jälkeen iltapäivällä jäin tavaroineni tienvarteen, pientä
pakkaamista, purkamista ja säätämistä sekä etsimistä.
Alkumatkan reitiksi suunnittelemani mönkijänura löytyi helposti ja
osottautui hyväksi kulkea. Hetken käveltyäni oli polun vieressä
ainakin neljä sodan aikaista korsun kuoppaa. Ne oli siinä
mönkijänuran mutkan kohdalla ”hiekkakuopan” takana. Poterot oli
hiekkapenkkaan kaivettuja, syviä ja nelikulmaisia. Ilmeisesti
Saksalaisten majoitus tai varastotiloja. Puutavaraa ei niissä
ollut näkyvissä. Otin vain muutaman kuvan, se enempää en jäänyt
kuoppia tutkimaan. Muitakin sotajäänteitä mm. poteroita ja
metalliromua, oli vielä ennen ensimmäistä suojuottia.
Mönkijänura oli selkeä ja pääosin hyvällä kulkumaalla. Vettä
täällä on satanut, joten urien pohjalla ei aina viitsinyt lampsia.
Muutama suon ylityskin oli märkä ja rapainen.
Hapakan kohdalla oli sitten hieman kivisempää maastoa. Hapakan
jälkeinen isompi suo oli läpihuutojuttu, kovapohjainen ja erittäin
helppo kulkea. Tätä suota olin kartoilta ennakkoon katsellut,
epäillyt sen ylitettävyyttä ja vaihtoehtoisia reittejäkin
miettinyt.
Puolisen tuntia tuli vettäkin taivaalta, joten kuljin sadeasussa
osan matkaa. Niin . . . ne suon ylitykset ei olisi ollut muuten
hidastaneet matkaa ellei hilla olisi kypsää ja sitä oli runsaasti.
Aamupuuromarjat mukaan.
Aatsan autiotalo tuntui siirtyneen kauemmas. Aina matkan loppupää
tuntuu pidemmältä kuin alkutaival. Siinä on jokin verran tasaista
koivikkoa ennen aukeaa pihakenttää. Joku lautakasakin oli
mönkijänuran vieressä lahoamassa. Ei näyttänyt rakennuspaikalta.
Joku kuorma oli vain jäänyt siihen.
Itse pihakenttä on laaja ja sisältää paljon ihmisten kätten
jälkiä. ”Päärakennus” ei enää tarjoa kuin hätäsuojaa jos ei pelkää
sen sortuvan niskaan. Päärakennuksen vieressä joku
kellarin/pikkukammin tapainen ja toinenkin luhistunut rakennus.
Lähempänä jokea WC.n jäänteet. Päärakennuksen takana on ollut joku
isompi rakennus josta on jäljellä vain penkkaa, kellarikuoppa ja
piisin pohja. Olisiko alkuperäinen päärakennus. Kerrotaan, jotta
Aatsan rakennukset olisi hävitetty sodan aikana ja ne olisi
rakennettu uudestaan Saksalaisten rakennelmista kerätyistä
hirsistä ja muusta puutavarasta. Kun paikalta lopuksi lähdettiin
niin hirret olisis viety mennessä ja rakennus/rakennukset olisi
pystytetty uudestaan Pättikään. Koska tämän ison perustuksen
kohdalta ei puutavaraa löydy, niin se sopisi kerrottuun hirsien
posvientiin.
Hieman sivummalla on hirsinen sauna jonka katto on sortunut. Sen
eteistä on ylläpidetty ja ihan viimeaikoina kunnostettu. Eteisen
seinän vierellä on lautoja ja uusia tiiliä. Isompikin kunnostus
lienee ollut aajatuksena. Saunan takana on luhistunutta latoa tai
puuvajaa muistuttava puurykelmä. Pihakentän koilispäästä
Aatsakursun itälaidalle johtavan mönkijänuran vieressä on kolmen
turvekammin reunapenkat. Kammit ovat olleet nelikulmaisia. Vielä
yksi kammin pohja löytyi Pättikän suunnalta tulevan polun vierestä
ja yksi kellarin jäänne pihakentän etelälaidan rinteeseen
upotettuna. Paikalla ei ole ollut mikään pieni metsäpirtti vaan
vauraan oloinen talo.
Pihakentällä oli kyllä tilaa teltalle mutta päivän sateiden ja
huomiseksi ennustetun sateen takia, parin kilometrin päässä oleva
autiotupa houkutteli. Pääsisi ainakin sisätiloihin.
Aatsajoen ylitys ei mönkkärin polun kohdalta ollutkaan ihan
läpihuutojuttu. Syvä. Riisuminen ei innostanut. Siihen oli kivien
ja rantapenkan varaan laitettu riukuja, jotka houkutti ylitykseen
pienellä riskillä. Laitoin vielä yhden riun lisää ja lähdin
koittamaan. Hyvin varovaisesti ja tunnustelevin jalkojen siirroin
siirryin eteenpäin vaellussauva tukena. Yli pääsin, mutta moni
olisi jättänyt menemättä. Paikka sinäänsä ei ollut vaarallinen
mutta, totaalinen kastuminen olisi kaatuessa ollut seurauksena.
Ja sitten alkoi sataa. Vieläpä kohtuullisen hyvin. Suorin reitti
autiotuvalle ei houkuttanut, sillä maasto oli omenapuukoivikkoa ja
kivistä mättäikköä, lisänä tämä sade. Päätin siis seurata
mönkijänuraa ylemmäs avoimempaan maastoon.
Kiersin Unnavaraksen pohjoispuolitse. Kivikkoista oli tuollakin,
mutta näki sentään eteensä. Unnajärven rannalla, sen
keskivaiheilla, olleen parakin paikka löytyi. Typerä paikka
autiotuvalle.
Vielä pieni rupeama Aatsan tuvalle. Koska tupaa ei enää huolleta,
niin sen kunto ja jopa olemassaolo askarrutti. Kun katon harja
tuli näkyviin, niin huokaisin.
Kattohuopa repsottaa katon molemmista päistä niin että laudoitus
näkyy, mutta onneksi vain päätyräystään yltä (toistaiseksi). Tuvan
ympäristö on ruohikkoinen ja kivinen. Muuten ympäristö on avoin ja
puuton. Järvestä laskeva puro on alempana useamman kymmenen metrin
päässä. Tupa itsessään on standardimallinen: perällä laverit,
keittiönurkka, kamiina ja pöytä vastakkaisilla seinillä, pieni
tuulikaappi. Hirret näyttäisi olevan hyvässä kunnossa. Ovet
kanittaa, kun koko mökki on hieman kallellaan. Katto vuotaa.
Keittotilan lattialle laitoin pesuvadin, jotta lattia ei kastuisi
ja sukkani säilyisivät kuivina. Piipun läpiviennin kohdalta tippui
kamiinan päälle vettä.
Halkovajassa oli vain pari klapia ja sisällä muutama. Pistin
kamiinan tulet puita säästellen. Varusteet oli kuitenkin mukava
saada kuiviksi. Kämpän hylkääminen huollon piiristä on
käsittämätön juttu. Kattohuovan kunnossapito ja puiden tuonti ei
voi olla kohtuuton uhraus. ”Saakelin tunarit”, sanois UKK.
Ilta oli jo pitkällä, joten pöpperöä tekemään ja yöpuulle.
|
|
|
Kutukoskelle
Sunnuntai 12.8.2018
Hyvin nukutti. Laveri vain oli hiukan kova, vaikka allani oli uusi
38mm ilmapatja ja lisäksi 8mm solumuovi lonkan kohdalla.
Vaikka illalla söin hyvin, niin oli kova nälkä heti aamusta.
Säätilan tarkkailua. Säätiedotuksessa lupaavat sateen hellittävän
iltapäivällä, joten päätin jäädä odottelemaan. Levätään nyt ja
kirjoitellaan matkapäiväkirjaa. Lähden liikkeelle päiväsapuskan
jälkeen. Huomis` aamuksi on luvattu sateetonta, joten voisi jäädä
matkallekin yöksi, jos ei Kutukoskelle (14km) viitsi tai jaksa
mennä.
Säätiedotusten lupaaman sateen hellittämisen johdosta ländin
kolmen aikaan liikkeelle. Toki se on myöhäinen ajankohta lähdölle.
Mietin, jotta ilman isompia taukoja olisin 21:00 - 22:00 perillä,
jos kulkuvauhti olisi n. 2,5km tunnissa. Alkumatka tihkukuuroissa
kohtuullisen hyvää maastoa. Maisemia ei juurikaan tullut
ihailtaua. Ollaan lähes puuttomalla ylängöllä, jota reunustaa
matalat tunturit/vaarat. Tavoitin pian Aatsan talolta lähteneen
mönkijänuran, mutta se muuttui pian tavalliseksi poluksi ja katosi
lopulta.
Aatsakursu näkyi oikealla möykkyisenä maastona ja sen itäreunan
pahta komeana. Harmi että säät oli mitä oli. Tuolla pahdan
reunalla olisi varmaan upeat maisemat. Nousin hissukseen ylemmäs
pienin kaarroksin kohti Suohpatvárria hakien parempaa kulkumaata
jalkojen alle. Kursu näytti aika ikävältä maastolta. Kulkeekohan
siellä kukaan koskaan?
Suohpatvárrin länsipuolen harjanteella pidin penen istuskelutauon.
Siellä oli pari ruosteista kamiinanputkea tai muuta putken pätkää.
Mitään mutta ihmisen toimintaan viittaavaa ei ollut. Viestittelin
vielä etelään, kun ei tiedä Vuontisjärven laakson kuuluvuuksista.
Tähän viiden kilometrin matkaan oli kulunut noin kaksi tuntia,
joten meno Kutukosken tuvalle asti oli realistinen.
Alamäki alkoi ja samalla Čáibma tuli näkyviin. Sateet väistyivät
ja matka tuntui menevän ripeästi. Aatsajoen latvakurulla pidin
evästauon. Siinä on komea kalliorotko. Kiertelin kallion
reunamilla hakien hyvää paikkaa kuvaamiselle, mutta olisi pitänyt
päästä alas tai vastakkaiselle puolen. Kello näytti seitsemää,
joten arvelin olevani perillä ennen kello kymmentä. Maisemat on
täällä avoimia ja maasto hyväkulkuista. Kilpparin suunnalla sataa
ja Ropikin on pilvessä, eli ei mikään valokuvaussää, eikä tosin
ollut haluakaan pysähdellä.
Kovin on ryppyiset korkeuskäyrät Gođđovárrilla, joten kirtämisen
arvelin ikäväksi. Siis syynta suoraan huipulle ja sieltä ala.
Gođđovárri on rinteeltään loiva ja hyväpohjainen kulkea. Rinteessä
alkoi kuitenkin voimat huveta, mutta parempi jatkaa ylös asti ja
pitää tauko siellä. Huipulta on hyvät maisemat jos sää vain
suosisi. Pieni tihkusade oli taas alkanut.
Lasku Kutukosken varteen ja ylityspaikan etsintä. Jokivarressa oli
kalastaja vastarannalla. Ei osannut neuvoa hyvää ylityskohtaa.
Kelvollinen kohta löytyi pienen lompolon yläpuolelta, joen ylimmän
koskiosuuden alapäästä. Rannalla olleista ylityssauvoista
päätellen, siitä oli muitakin mennyt. Kalastaja jäi vastarannalle
varmistelemaan ja kuvaamaan. Vaellushousut piti otta pois. Kahta
sauvaa käyttäen pääsin kohtuullisen helposti yli. Vettä oli
polviin asti.
Lampsin sukkasiltaan pari sataa metriä tuvalle jossa oli
paikallinen kaveri ja pihalla pari mönkijää. Tupa oli lämmin. Tuo
paikallinen ja jokivarren kalastaja olivat seuraavana päivänä
menossa hakemaan mönkijöilla seitsemää kalastajaa alempaa
Torisenon varrelta. Sanoivat lähtevänsa aikaisin. Päätin mennä
teltalle yöksi, mutta muuten hyödyntää tupaa.
Turinoitiin samalla kun minä laittelin sapuskaa. Rannan kalastaja
paisteli kamiinassa makkaraa kun koskesta ei tullut mitään.
Tarjosivat tölkin Olvia. Kännykän kuuluvuutta täällä alhaalla ei
ole, joten teltan pystytyksen jälkeen kävin ensin testaamassa
tuvan takaisia kukkuloita ja sitten saamani ohjeen mukaan
mönkkärin uraa ylös ja itään.
Vuontiskielaksen rinteellä tuli vastaan pari kaveria.
Kalastelemaan tulossa. Jatkoin vielä hetken ylöspäin ja sain
kännykälle yhteyden. Liki kilometri piti tuvalta kävellä.
Kutukosken tupa on siisti ja käyttöäkin näyttää olevan. Itse en
viitsi mennä kuuden hengen laverille kuorsaamaan ja toisten unia
häiritsemään. Olen kerran itse lähtenyt Pöyrisjärvellä aamuyöstä
laittamaan telttaa pystyyn, kun vieruskaveri kuorsasi niin, että
laveri tärisi. Mukavan kännykkä-iltalenkin jälkeen uni maistoi.
|
 |
|
Kalastelua ja
sadetta
Maanantai 13.8.2018
Heräsin sateettomaan aamuun. Sain nukuttua kohtuullisen hyvin.
Öiset pusikon vierellä käynnit saavat aikaan vilunväristyksiä.
Lämpöisestä makuupussista +6´C lämpöiseen ulkoilmaan, ….hurr!.
Tuvassa yöpyneet rajamies ja hänen Ruotsalainen ystävä, lähtivät
kuuden aikaan. Mönkijöiden äänet herättivät minut. (Eilen illalla
tuvalla tapaamani paikallinen oli entinen rajamies joka oli
kulkenut näillä seuduilla n.50 vuotta ja koskella tapaamani
kalastaja oli siis Ruotsin puolelta mutta puhui hyvin suomea).
Autiuotupa jäi tyhjäksi. Asettauduin taloksi. Laitoin kamiinaan
tulet ja asensin märät varusteeni kuivumaan, en hoksannut tehdä
sitä illalla. Aamupuuroa nauttiessani päätin aloittaa kalastelun
ja jatkaa matkaa vasta myöhempään päivällä.
Päiväkirjan ajantasalle saattamisen jälkeen kiersin ensin
katsomassa olivatko illalla tulleet kaverukset lähteneet. Heidän
leiri oli hiljainen, teltalla ei ollut elonmerkkejä.
Läksin virvelin kanssa Kutukoskelle. Ylempänä joen luususassa ei
mitään. Kosken kohdalla toisella heitolla harjus. Muistin
alamitaksi 40cm ja tämä taisi olla hieman alle. Kun kalaa tulee
toisella heitolla niin kai sitä tulee lisääkin, ajattelin. Joten
päästin ”alamittaisen” pois. Sitten sainkin heitellä, viskoa,
vaihdella viehettä ja paikkaa. Ei tärppiäkään. Suvannon
alapuolelta sitten onnistui. Hieman edellistä pienempi mutta
päätin pitää sen.
Yllä lensi vesitaso. Vieraita oli tulossa. Harmittelin. Palasin
tuvalle, laittelin keittimen valmiiksi ja perkasin kalan. Päätin
tehdä kalakeittoa katkarapusoppaan. Vesitaso toi rantaan isän ja
pojan kalavehkeineen. Asettautuivat tupaan ja valmistautuivat
samantien järvelle kalaan. Söin soppani. Maku ei ollut
ravintolatasoa. Valmiskeitto olisi pitänyt tehdä miedommaksi. Nyt
harjuspalojen maku hukkui.
Mietin hetken mitä tekisin. Päätin jatkaa matkaa. Keitin kuitenkin
kahvit. Teltan purkamisen ja rinkan pakkaamisen aikana kalastajat
saapuivat muutaman ahvenen kanssa.
Klo 15:00 lähdin polkua kohti alempaa Vuontisjärveä tarkoituksena
katsoa Kaskasjoelle siirretyn tuvan paikka ja jatkaa Vuontisjärven
koillisrantaa pitkin kohti järven toista päätyä jossa on iso
hiekkaranta. Sade alkoi heti lähdettyä. Sadekamppeet päälle.
Harjua seuraavaa polkua kunnes tuvan paikka löytyi. Pari kuvaa
lennossa ja kohti järveä. Oli sään kannalta lohduton näky. Täysin
harmaa ja kauttaaltaan sateinen maisema. Järven länsirannalle
pääsyn esti 2m leveä ja syvä puro. Siellä oli kotapuut ja vene.
Edessä oleva rantakin näytti pusikkoiselta jne. Minkälainen
ylityspaikka takaisin Vuontisjoesta olisikaan järven toisessa
päässä. Oli päätöksen tekemisen paikka. Tuonne suunnitellulle
reitille en ainakaan tällä säällä mene pelkän hiekkarannan takia.
Päätin siis jatkaa järven itärantaa.
Tullessa olin katsonut jotta Kutukosken alapää olisi leveä ja
mahdollisesti ylitettävissä. Palasin hieman taaksepäin ja
laskeuduin joen rantaan. Ylitys näytti mahdolliselta. Housut pois
ja koskeen. Olisi siinä saappaatkin riittäneet. Sää näytti
harmaammalta ja sade jatkui taukoamatta. Hetken seisoin paikallani
ja kiroilin säätä. Ei ollut mielekästä jatkaa. Takaisin Kutukosken
tuvalle on matkaa noin 1km. Nöyrryin ja nielin ylpeyteni. Takaisin
joen yli, nyt saappaat jalassa, ja pikamarssia mönkijän reittiä
tuvalle.
Hiukan selittelin tuvassa olleille Tamperelais kalastajille mutta
ymmärsivät toki ja pitivät järkevänäkin paluutani. Mikäpäs siinä
sitten loppupäivää vietellessä. Söin hyvin. Rupateltiin. Poika
lähti vielä koskelle kalaa koittamaan. Minä laitoin sadeasun
päälle ja lähdin sapuskan sulatus kävelylle. Eiliseen tapaan
tunturiin viestejä vaihtamaan. Nyt sain kavuta pari sataa metriä
ylemmäs. Säätiedoitukset lupaili paranevia säitä.
Istuttiin vielä iltaa tuvassa ja kamiinakin lämmitti kuivateltavia
varusteita. Poika ei saanut saalista. Mukavaa juttuseuraa. Paluu
tuvalle ei harmita, päinvastoin. Kun sade lakkasi illaksi ja
säätiedoituksissa oli luvattu ettei ala uudestaan, niin laitoin
teltan pihalle. Teltassa nukkuu hyvin ja omassa rauhassa.
|
|
|
Aatsajoelle
Tiistai 14.8.2018
Illan kahvikupposet tiesi yöllisiä puskanvierus reissuja.
Lämpötila ulkona alle +5. Ei ollut mukavia. Herättyäni
lopullisesti n.8:00 hiivin tupaan ja aloin laittelemaan aamupalaa.
Tamperelaiset nukkuivat tai viivyttelivät muuten vaan heräämistä.
Syötyäni nousi isä jo ylös katselemaan tyyniä vesi, poika vain
käänsi kylkeä.
Läksin liikkeelle hieman ennen kymmentä. Edessä tuttu mönkijänura.
Kaskasjoelle siirretyn tuvan paikalle tullessani, tuli mieleen
käydä etsimässä merkkejä Kalttopään torpasta. Laskeuduin harjulta
sen pohjoispuolelle. (Vuoden 1950 yleiskarttakirjassa on
rakennuksen merkintä ja teksti ”Kalttopää” Vuontisjärven
eteläpäässä, harjun tyvellä.)
Löysin ylityspaikan eilen esteenä olleesta suopurosta, ylitin sen
ja rämmin alemman Vuontisjärven päähän. Kiersin ja kuvasin mutta
ei löytynyt merkkejä rakentamisesta. Vain jokunen aukeampi
tasanne. Pieni mutka siis matkaan ja jonkin verran kului aikaakin
mutta, en antaisi itselleni anteeksi etten edes yrittänyt löytää
Kalttopäätä. Nyt ainakin tiedän ettei siellä ole kiinteän
rakennuksen perustuksia. Onko jossain lähettyvillä?
Palasin pienen matkaa ja laskeuduin eiliselle Kutukosken
ylityspaikalle. Tuntuiko veden pinta nousseen? Menin enempiä
empimättä saappaat jalassa yli. Toiki sadehousut jalassa saapaiden
varsia roiskeilta suojaamassa.
Joen ylityksen jälkeen kiertelin hieman alatasanteella.
Paikalla on useita peurakuoppia jotka piti katsastaa, näyttivät
niin kammin tai muun asumuksen kuopilta. Kipusin ylös laakson
reunan päälle. Vuontisjärven länsiranta on hyvää kulkumaata ja
ylhäältä komeat maisemat. Matka jatkui mukavasti. Pilvipoutaa.
Alemman Vuontiksen puolivälissä on kapeikko ja sillä kohtaa näytti
kartankin mukaan olevan hiekkaranta. Hiukan joutui laskeutuessa
kiertelemään mutta kannatti tulla järven rantaan. Komea
hiekkaranta. Rantamättäällä mukava istua ja katsella maisemia
Ropin suuntaan.
Laskin rinkan ja laitoin keittimen lämmittelemään vesiä. Samalla
tein tutkimusmatkan ympäristöön. Rannan takana tasaista ja hyviä
telttapaikkoja. Ranta matalaa hiekkapohjaista. Pikkukalat pintoi
rannan tedustalla. Salmi näytti kuin siitä voisi kahlata toiselle
puolen. Kapea se on mutta varmaankin syvä toiselta rannalta, ehkä
järven puolelta kiertämällä voisi päästä paremmin vastarannalle.
Vesi oli yllättävän lämmintä, sen puolesta kahlaamista olisi
voinut kokeilla.
Sopan keittämisen ja syömisen jälkeen lähdin koittamaan kalaonnea.
Järven puoli oli liian matalaa kalastamiseen. Salmen suussa ei
elonmerkkejä. Salmessa ja sen itäpuolella oli liikettä. Vaihdoin
pari kertaa uistinta kunnes vanhalla uskollisella tärppäsi. Harjus
nappasi. Se oli myös ilmeisen mitat täyttävä. Siitäpä sitten uuden
sopan laittoon. Kalapalat kattilaan ja keittelyn jälkeen vesi
vähiin ja sulatejuusto sekaan. Namia.
Järven takana näkyi laaja ja voimakkaan oloinen sadepilvi.
Seurailin sen kehittymistä ja oli pääteltävissä sen tulevan
sateineen tällekin rannalle. Hitaasti mutta varmasti.
Pakkasin repun ja mietin jatkoa. Kastuminen olisi ollut varma jos
olisin lähtenyt liikkeelle, joten pistin teltan pystyyn ja tavarat
sisälle. Itse menin pian perässä. Pian tulikin vettä taivaan
täydeltä.
Kuuro oli lyhyt joten pääsin vielä hyvissä ajoin jatkamaan pitkin
järven rantaa. Vuontisjärvi loppui aikanaan. Hiukan piti järven
loppupäässä mutkitella hyvää kulkumaata etsiessä, mutta mikäs
tässä poutasäässä.
Koko ajan on ollut hiukan hakusessa mihin suuntaisin ja
moneksiko yöksi. Säätieteilijät lupaavat huomiseksi hyvää mutta To
ja Pe vettä. Onneksi sentään La aurinkoa. Suuntasin sille 2005
leiripaikalle jossa olin porukkareissulla. Kello oli jo sen verran
etten ajatellut tälle päivälle lisäkalastusta.
Muistin jotta olimme ylitäneet pienen Kiinanmuurin, eli kivisen
harjun. Siispä ylitin sen. Seuraavana oli Aatsajoki. Ranta ei
näyttänyt tutulta, joten jatkoin ylävirtaan. Nyt rupesi
muistikuvatkin nousemaan mieleen. Tuo suvanto, nuo kosket ja tuo
lampi. Viimeksi niistä saatiin aamukalat. Sitten vain ylityspaikan
etsintään. Pitkän lammen yläpäässä joki tulee kivikon sisältä,
joten siitä siististi saappailla yli. Mutta sitten! Edessä oli
varsinainen viidakko. Piti tunkea itsensä, rinkan kanssa, läpi
läpitunkemattomasta käärmepajukosta. Olipa kokemus. Jääkaapin
kokoisten kivien välissä luikerteli pajun runkoja kuin viidakossa
konsanaan. Noin 20m hankalaa maastoa, sitten avautui mitä ihanin
koivumetsikkö mustikoineen.
Pieni kartan tarkistus ja johan eteen aukeni tuo 13-vuoden
takainen leiripaikan painanne. Silloinen nuotion kivikehä vielä
paikallaan, siinä kasvoi hyvä heinikko. Polttamattomia (lahoja)
koivunrunkoja ympärillä ja sitten ne osin jo lahonneet kotapuut.
Pistin leirin pystyyn ja tulet nuotioon. (Tuohta riittää
märkienkin puiden sytyttämiseen, sen verran on kuolleita
koivunrunkoja ympärillä. Ruokakin maistui taas.
Vielä pieni iltakävely ympäristössä. Ei puh. kenttää.
|
|
|
Pitsijärvelle
Keskiviikko 15.8.2018
Teltassa nukkuu hyvin. Vähän turhankin pitkään. Aamutoimien ja
aamupalan ajan istuin ja oleilin nuotion vieressä itikoita paossa.
Samalla mietiskelin päivän ohjelmaa. Alkuperäisen suunnitelman
mukaan olisin vielä 2 yötä täällä jokien välillä. Jos torstai ja
perjantai sataa niin molemmat päivät pitänee varata paluumatkalle.
Eli tänään pitää siirtyä Pitsijärvelle hyviin asemiin. Eilen
illalla jo katsoin reittiä sinne. Jospa menisi sinne laittamaan
leirin pystyyn ja lähtisi sieltä iltapäiväkävelylle
lähiympäristöön. Kalastus näissä lähiseudun pusikoissa rämpien ei
nyt oikeen innostanut.
Siis tämän leirin purku ja matkaan. Koivikko on kaunis ja paljakan
viereinen katajanurmikko kuin puistosta.
Aatsajoen ja Vuontisjoen yhtymäkohdan katsastaminen kiinnosti.
Jospa kuitenkin kalastaisi hetken siellä. Kun se ei suurta mutkaa
reittiin tehnyt, niin poikkesin. Molemmista joista pääsee
kahlaamaan yli juuri niiden laskiessa yhteiseen lompoloon. En toki
kokeillut mutta näkee sen rannaltakin. Hyviä leiripaikkoja
ympäriinsä, siis myös kalastajat liikkuu näillä paikkeilla.
Jossain tuolla suvannon takana voisi olla se toinen 50-luvun
yleiskarttakirjan Kalttopään talo. Mitään ei näy tälle rannalle.
Heittelin jokien yhtymäkohdassa tovin. Vaihdoin uistinta ja heitin
taas. Ei tulosta. Muutama heitto vielä toisaalla lompolon
rannalla.
Seurasin vielä jokea alavirtaan ison mutkan kohdalle. Kokeilin
vielä kalastusta mutta siellä joki on niin kivinen ettei uistin
tahdo sekaan sopia. Pakkasin kalavehkeet ja sitten suora suuntaus
Pitsijärvelle.
Marseskaidin ylityksen jälkeen kartat ei ole ihan kohdillaan.
Marsujoelle tullessa ei ollut sitä kuivan maan kaistaletta, eikä
joen vastarannalla, joelle asti yltävää koivikkoa. Ei pitänyt
kartta lupaustaan. Tuo aiheutti turhaa sivuttais siirtyilyä,
ympärille pälyilyä ja pähkäilyä. Eteneminen oli seis, kunnes
kokosin itseni ja painuin suoraan joen yli sekä helpohkon jängän
poikki. Yksinkertaista ja suoraviivaista ilman hienouksia.
Pitsijärvi tuli näkyviin ja kuljin sen itäreunaa seurailevaa
mönkijänuraa järven laskuojalle. Pitsijärven ranta on loivaa
koivikkoa. Mitäänsanomaton järvi ja näin tuulisella säällä hiukan
luontaan työtävä.
Laskuojan yli ja mökijän uraa eteenpäin. Jossain täällä on se
rajamiesten kämpän paikka. Ei näkynyt kämpän jäänteitä uralle,
joka jatkui luoteeseen ja poistui järven rannalta. Muistelin,
jotta rannan tuntumassa sen tuvan piti olla. Koukkaan rannan
kautta takaisin laskuojalle. Hyviä telttapaikkoja kyllä, mutta ei
tuvan paikkaa.
Rinkka maahan ja muistiinpanot esille. Tarkistus kertoi paikan
olleen laskuojan vieressä, hiukan matkaa järvestä. Sieltäpä sitten
löytyi jonkinlaisen jalasmökin perustukset ja kivirinki jonka
tarkoitusta en ymmärtänyt. Kamiina ja muutama muu ruostunut
metalliesine. Siinäpä se. Mitään kiiteää ja pitkäikäistä täällä ei
taida olla ollut.
Koska Pitsijärven rannat oli liian tuulisia, lähdin katsomaan
pohjoispuolen lampea. Löysinkin upean törmän josta maisemat
luoteeseen ja Tsaipmalle. Teltta pystyyn ja trangia hommiin,
olikin jo nälkä.
Kello oli aika paljon, joten pidempi kierros Kaskasjoen ja
Vuontisjoen risteykseen ei innostanut. Siinä kännystä kelloa
katsellessa huomasin paikalla olevan kenttää sen verran, että
aloin kirjoitella viestiä etelään. Samalla puhelin soi. Tuntematon
numero, mutta vastaan. ”Inmixistä X X terve! Teillä oli jotain
tietokoneen päivitysongelmia ?…” Naurahdin, mutta selitin pian
tilanteen. Toisessa päässä naurahdettiin myös ja luvattiin palata
asiaan myöhemmin kunhan pääsen takaisin työpöytäni ääreen. Yhteys
tuli Norjan kautta. Kun linjat oli avattu ja testattu niin
soitimpa samantien kotiin.
Mitään isompaa iltalenkkiä ei viitsinyt tehdä. Sadepilvetkin
varoitteli. Otin kuitenkin vavan mukaan, jospa jossain olisi
heittopaikka. Suuntasin ensin Pitsijärvelle mutta en kuitenkaan
mennyt sinne. Läksin seuraamaan mönkijänuraa länteen,
katsastaakseni minne se johtaa, ja onko siitä hyötyä huomista
ajatellen. Jonnekin Pitsijoen suuntaan se kaarsi. Ei hyödytä
minua. Kiersin laajan lenkin pohjoisen kautta, kiersin jängän
palatakseni Pitsijoen tuntumaan ja sitä kautta teltalle. Matkalla
yhdessä hiekkatievassa ketun tai naalin kolo. Näytti tuoreelta.
Istuin vielä teltalla iltaa ja nautin maisemista sekä
hiljaisuudesta. Hieno paikka ja mukava päivä vaikka reissun
kalahommelit jäivätkin tähän. |
        |
|
Ropin kyljessä
Torstai 16.8.2018
Sain nukuttua hyvin kivien välissä. Aamu oli sateeton, joten
ponkaisin ripeästi pystyyn ja aamuaskareihin. Oli luvattu
”mahdollisesti vähäistä sadetta” koko päiväksi. Fiilikset hiukan
ristiriitaiset. Toisaalta hyvät, sään ja matkaan pääsyn takia.
Toisaalta haikeat kun reissun pääkohteesta jää useita paikkoja
katsomatta. Täällä Kaskas-, Vuontis-, Pitsi-, Marsu- ja
Aatsajokien yhtymäkohdilla on hyvät kalavedet, keskeinen sijainti
ja hyvät kulkumaat moneen suuntaan. Siksi täällä on myös useita
asutuskohteita joita olisin halunnut käydä katselemassa. Koska
huomiselle on luvattu vielä surkeampaa säätä niin nyt on mentävä
tunturiselänteen yli.
Tulihan se sadekin sitten. Muut olin ehtinyt pakkaamaan, mutta
teltta piti kääriä märkänä kyytiin. Päästin mielenilmaisun
yläkertaan. Ehkä luojalla oli vain kauhea hätä, eikä enää voinut
pidätellä. Kiitos siis sateettomasta aamusta.
Lyhyt oli luojan hätä. Pitsijärven länsipuolen koivikko on hyvää
kulkumaata. Paljakan reunakin tuli pian vastaan. Vilkaisin
taaksepäin. Jos taas kuluu 13-vuotta kun tänne palaan niin
mittarissa on 71v.
Nousin Pitsijoen kaakkoispuolen helppoa rinnettä joen isoon
mutkaan asti. Näkymä joen yläosan rakkaisiin rinteisiin pisti
miettimään kulkureittiä. Valitsin joen pohjoispuolen. Hetken
katselin ylityspaikaksi sopivaa kohtaa josta pääsisi joen yli
saappaat jalassa. Lyhyen henghdystauon jälkeen jatkoin nousemista
pohjoisrinteen päälle. Taivas oli pilvessä ja pilvet alhaalla
mutta vielä näki hyvin eteenpäin eikä satanut. Korkealta
jokipenkan päältä näki hyvin alas kauniiseen jokilaaksoon jossa
oli myös selkeä polku. Nousinko siis turhaan? (Kyllä).
En kuitenkaan laskeutunut takaisin vaan jatkoin rinteen päällä. Ei
täälläkää ole huono kulkea. Rinteiden jyrkentyessä, alhaalla oleva
jokivarsi muuttui koko ajan paratiisimaisemmaksi ja polkukin
näkyi. Vain jokivarren siitä kohdasta missä rinteet on jyrkimmät,
en saanut näköhavaintoa pohjan kulkukelpoisuudesta. Kannattaa
varmaan mennä tuolla alhaalla jos täälläpäin liikkuu. Jos siinä
jyrkimpien rinteiden alla on huono kohta, niin ei se ainakaan
kovin pitkä ole.
Laskeuduin alas hieman ennen Pitsijoen haarautumista ja tunturi
ylängön laitaa. Oli ruokatauon paikka. Olipa kaunis jokivarsi
pienine putouksineen. Alavirran jokilaakso kuin Kevon kanjoni
hieman pienempänä versiona.
Tähän asti Pitsijoen laakso on helpottanut suunnistamista, kuin
köysi jota seurata. Nyt sitten pitää painua tuuonne pilveen ja
katsella pieniä maaston merkkejä sekä kompassia. Kompassia en
vielä tällä reissulla olekkaan kaivanut taskusta. Vielä ei satanut
mutta näkyvyys oli vain 100-200m.
Ensin seurailin pienempää puroa. Yhdestä lammikosta hätistin kolme
sorsaa. Purossa itsessään välähti kala ja toinen lepäsi paikallaan
pohjalla vatsan puoli ylöspäin. Mitä lie tammukalle käynyt.
Puronliru poukkoili kivikon keskellä joten seurailin sitä hieman
etäämmällä. Seuraavassa lammikossa ei enään ollut vettä
laisinkaan. Ei myöskään kolmannesta eikä neljännessä, kuiva on
kesä ollut. Olisipa ollut tämäkin viikko.
Sitten loppui lammikot ja muutkin maamerkit. Olin Ropin
luoteispuolen rinteellä, pilvessä, jossain 730m korkeudella. Pakko
ottaa kompassisuunta. Ropin huippukin olisi tuossa vasemman käden
puolella noin 700m kaakkoon ja 200m ylemmäs. Harmilisen lähellä
mutta kuitenkin kaukana. Eipä sinne viitsi kavuta kun minnekkään
ei kuitenkaan näkisi, kosteus vain lisääntyisi.
Jatkoin hyväkulkuista maastoa, kuljetun matkan arviointi vain oli
vaikeaa. Kohteeseen pääsemiseksi ei saisi kiertää tunturin kylkeä
samalla korkeudella, toisaalta ei saa laskeutua liian jyrkästi.
Olemattoman näkyvyyden takia suunnassa pysymiseksi piti luottaa
kompassiin. Mutta milloin pitää laskeutua. Jos menee pitkäksi niin
kulkee tuvasta ohi tai jos laskeutuu liian aikaisin joutuu
Ropijoen kosteikkoihin.
Viimeisiltä kuivilta lammilta oli kulunut aikaa ja näkyvyys pysyi
heikkona. Etäisyydet ja muodot saa outoja mittoja. Päätin
laskeutua alemmas, onhan siellä kuitenkin Ropijoki joka virtaa
autiotuvan ohi. Ei ainakaan kulkisi harhaan. Pilvien alle
päästyäni tuli kaukaisuudessa oleva Saarijärvi näkyviin, pian
Akkispahta ja muitakin muotoja. Olin ollut oikealla kurssilla, en
kuitenkaan vielä niin pitkällä kuin kuvittelin. Viimeiset 1,5km
oli taas pitkiä, tupa näkyi mutta ah! vielä niin kaukana.
Tuvalla ei ollut ketään. Matkaan oli kulunut liki 8 tuntia mutta
olihan tuossa tarvottua 14 kilometriäkin.
Tupa on kunnossa, se ei enään ole kallellaan. Vessa on kyllä
kaatumassa nenälleen. Puita oli tuvassa joten kamiinaan tulet.
Ruokailu, päiväkirja, iltakävely ja loppuilta sateen katselua
lämpimän tuvan ikkunasta. Iltakävelyllä katsastin alkumatkan
Ropinsalmen suuntaan. Suora reitti näytti vetiseltä suolta, joten
kiertoreittiä pitää mietiä kuten olin ajatellutkin. Teltta ja
muutkin tavarat kuivumaan.
Hyvä päivä. Huomisen päivän ohjelma vain hiukan auki. Koska
tuvalla ei ole kenttään netin käyttöä varten niin sääennusteiden
tarkistaminen ei onnistu.
|
|
|
Akkispahta
Perjantai 17.8.2018
Yöllä satoi, aamulla satoi, aamupäivä satoi. Tuvalla oleilua,
päiväkirjan kirjoittelua ja reitin miettimistä. Suorasta reitistä
Ropinsalmelle on varoitettu. Ryyseikköä ja märkää olen jo saanut
tarpeeksi tälle reissulle. Marsujärven kautta kiertäminen
vaikuttaa pitkältä, jos tänään ei pääse eteenpäin. Saarijärven
kiertäminen lännen puolelta alkoi saamaan kannatusta omassa
päässäni. Onneksi en ollut enään Pitsijärvellä, jolloin pitäisi
tässä sateessa kiivetä Ropin harjanteen yli.
Sää selkeni hieman ennen kello yhtä. Piti vain hoqef-mäsa (ei voi
kirjoittaa lija-autossa, tärisee. Jatkan kotona). Siis sää selkeni
sen verran että, viitsin lähteä katsastamaan lähiseutua ja
etsimään sen verran kenttää puhelimeen jotta saisin säätiedotukset
luettua. Jännää sinänsä ettei Ropin laaksossa ole kuuluvuutta.
Ropin autiotuvan itäpuolella on karttojen mukaan ollut
poroerotuspaikka ja ilmakuvan mukaan mahdollinen rakennuspaikka.
Pajukon ja vetisen jängän läpi rämmittyäni tulin koivuvitikkoon
joka ilmeisesti on erotuspaikan kirnu. Siitä purolle ja
mahdolliselle rakennuspaikalle oli koivikkoa ja pajukkoa ja
ryyseikköä. En ilmeisesti käynyt ollenkaan ilmakuvan aukiolla,
vaan sen itäpuolella. Ympäristö ei näyttänyt kovinkaan
houkuttavalta millekkään kämpälle. Toki tuossa on tuo joki
(Biettes Ánne johka). Joten jos siellä joku rakennuspaikka olisi
ollut niin varmistamatta jäi.
Toinen iltapäiväkävelyn tavoite oli saada säätiedoitukset. Pitikin
taas rämpiä pajupuskissa aika ylös Ropia kohti. Tuvalta runsas
kilometri Ropin huipun suuntaan on pieniä kukkuloita, joiden päälä
oli sen verran nettiyhteyttä että, sitkeällä yrityksellä Foreca
aukesi. Samalla selvisi kuinka ylhäältä pitää kiertää jotta saa
edetä hyvää maata pitkin Marsujärven suuntaan. Jos sinne haluaa
niin, aika ylhäältä pitää mennä.
Säätiedotukset kuitenkin sain. Illaksi ja huomiseksi luvattiin
hyvää säätä. Aurinkoa ja lämmintä. Siispä takaisin tuvalle syömään
ennen matkan jatkamista. Varusteet olin jo pakannut ja tuvankin
laittanut kuntoon ennen päiväkävelyä. Siinä syödessä katselin
ikkunasta kun taivas selkeni. Aivan kuin joku olisi vetänyt
harmaan maton hissukseen päältä. Suora ja selvärajainen pilven
reuna tuli lännestä ja sen takana aukeni sinitaivas.
Olin päättänyt mennä Akkispahdan alla olevien lampien rantaan
yöksi. Sieltä huomenna Saarijärven länsipuolitse Látnjavárrien
kautta maantielle ja Ropinsalmelle. Ei tämän päivän etappi
mitenkään pitkä olisi, mutta edes hieman lähempänä maantietä.
Kellokin oli jo viiden kieppeillä alkuiltaa, kun läksin
liikkeelle.
Hyvästi Ropin tupa. Sinut kyllä pitäisi siirtää ylemäs. Olisi
siinä jokivarressa, noin 250m ylempänä, pieni tasainen kuiva
kumpare. Siihen tupa pitäisi laittaa. Ylitin joen saappailla tuon
kumpareen kohdilta. Suuntasin suoraan Akkispahtaa kohden.
Mättäistä, kosteaa ja varvikkoista oli mutta ei mitenkään hankalaa
maastoa.
Akkiksen alla kulkevaa polkua lähdin tavoittelemaan ylempää
rinteestä. Mieli oli piristynyt sään paranemisen myötä. Tavoitin
vanhan polun joka johdatti minut uudemmalle polulle joka on
muodostunut mönkijöiden tarpeita varten ylemmäs rinteelle. Täältä
on etelän suuntaan mukavat maisemat.
Käpyttelin polkua kohti Akkisjärveä. Matka tuntui pitkältä eikä
muistikuvat vastanneet 13-vuoden takaista. Pian järvi kuitenkin
tuli näkyviin ja aloin katselemaan teltalle paikkaa. Muutaman
kelvollisen ohitin kunnes päätin jäädä järven länsipäähän, siihen
lampien väliselle harjanteelle. Hieman kalteva paikka mutta saipa
hyvät maisemat ilta-auringon suuntaan.
Kävin vielä järven rannalla kalavehkeiden ja kameran kanssa.
Saalista vain kameralla. Kaunis paikka tämäkin. Vielä iltakahvit
auringonlaskun ja suolapähkinöiden kera. Elämä hymyilee.
|
       |
|
Kohti maantietä
Lauantai 18.8.2018
Aamu oli pilvetön. Istuskelin aamupuuron ja kahvin kanssa teltan
edustalla. Harmi että on viimeinen päivä.
Ei kiirettä mutta en halunnut vitkutellakkaa. Leirin purkamisen
jälkeen Akkisjärven länsipään kautta ylös Látnjan kylkeä. Rinne on
muutamien kivien täplittämää mukavaa maata. Ilma oli lämmin ja
pian alkoi hikeäkin pukkaamaan. Mietinpä vain mitä olisi ollut
täällä kuukausi sitten kun lämpötila oli +10-astetta enemmän kuin
nyt. Tämä oli minulle sopiva sää.
Lännestä kuului jo maantien ääniä, Lámmasoaivin tuulimyllyt ei
pyörineet ja taustalla kohoili Norjan sekä Ruotsin korkeita
tuntureita. Látnjan pohjoisimman huipun ohitin ja suuntasin
suoraan korkeimmalle kohdalle. Laki oli kivikkoinen mutta ei
kuitenkaan hankala kävellä. Istahdin katselemaan ja kuvaamaan
maisemia Saarijärven ja Ropin suuntiin. Tai itse asiassa kaikkiin
suuntiin. Tämä on hyvä näköalapaikka.
Alaskin on tultava. Suuntasin etelään Látnjajärvelle. Sen
eteläpäästä lähtisi polku kohti maantietä. Paljakkaa riitti
hetken, sitten harvaa koivikkoa. Alarinteen puolella oli
aluskasvillisuuden peittämää suurten kivien kumpareikkoa. Hiukan
ikävää laskeutumiselle. Järven rannan saavutin pian. Ei siinä
mitään erityistä, paitsi yksi peurakuoppa pohjoisesta laskevan
puron länsipuolella.
Látnjajávrin lounaislaidalla oli ilmakuvan mukaan vaalea
pressukota. Oli tarkoitus käydä katsomassa mitä löytyy. Ja
löytyihän se kota sieltä. Vene rannassa ja hiema tavaraa sekaisin
kodan edessä. Parasta oli maisemat Ropille. Laittelin siinä
sapuskaa kun seuraava etappi olisikin jo maantie ja Ropinpirtti.
Viereisen niemen tyveen tuli mönkijänura. Lähdin seuraamaan sitä.
Hyvä oli uraa kulkea ja ne mustikka puskat polun varrella. Vaikea
oli ohi ohittaa poimimatta kourallista. Uralle oli suopurojen
ylityksiin tehty sillat.
Tuo mönkijänura alkaa tien vieressä olevan talon pihalta. Kun en
pihalle viitsinyt mennä niin oikaisin maaston kautta viimeisen
100m ja saavuin asfaltin reunalle. Vielä oli 4,5km maantien laitaa
Ropin pirtille. Nopeastihan sekin meni.
Ropin pirtin palveluista ei suurempaa tietoa ollut. Nettisivutkin
vaikutti hieman pysähtyneisyyden ajan tuotteilta. Auki se
kuitenkin oli ja mökkejäkin vuokrasivat. Edullinenkin vielä.
Ruokaa täällä ei laitettu mutta kahvit, kola ja sämpylä löytyi ja
tietenkin pullaa.
Majottauduin pieneen hirsimökkiin. Mukavan tilava ja siisti. Kun
päivää oli vielä jäljellä ja huomennakin bussi tulisi vasta klo 12
tietämillä niin ei ollut kiire nukkumaan. Kiersin vielä pienen
iltalenkin Ropin salmen suunnalla ja leirintäalueen rannan
tietämillä sekä tietenkin pirtissä toisilla pullakahveilla.
|
    
|
|
Etelään
Lauantai 19.8.2018
Mukava herätä lämpimässä tuvassa. Keittelin tuvan vedenkeittimellä
vielä vedet aamupuuroon. Sitten suihkuun, kamat kasaan ja pirtille
kahvittelemaan sekä bussia odottelemaan.
Eskelinen tuli ajallaan. Mukavia nämä ennakkoon verkon kautta
ostelut liput. Bussi pysähtyy, kuski tulee ulos ja tervehtii
nimellä ja pyytää sisään istumaan, laittaa repun auton kyytiin ja
sitten lähdetään.
Nyt oli matkustajia usealla penkkiparilla. Bussimatkalla ei mitään
erityistä, puuduttavaa istumista. Kaaresuvannossa kahvitauko ja
Muoniossa ruokatauko. Evääksi karkkipussi.
Junalle ehdittiin hyvin ja se lähti ajallaan kello kuusi. Rinkka
hyttiin ja ravintolavaunuun iltaoluelle. Juttuseuraakin löytyi.
Sunnuntai 20.8.2018
Juna oli Pasilassa aamulla kuuden aikaan. Vaihto paikallisjunaan
ja kotia kohti. Olin ottanut vielä tämän päivän lomaa, onhan
reissun jälkeen aina monenlaista puuhaa.
|
Kohti pohjoista 
