H i s t o r i a
Ensimmäinen
varsinainen kosketus melontaan oli 1994 kun
ystäväni pyysi mukaan Naarajoelle. Hän oli
lähdössä vetämään sinne
nuorisoporukkaa ja inkkarikanootin etupenkki oli
tyhjä. Viiden päivän ajan nautin
suunnattomasti uudesta liikkumismuodosta ja maisemista.
Kajakkimelonnan kurssikin tuli sitten käytyä.
Pari kertaa vielä kuljin inkkarilla kunnes oli
siirryttävä kajakkiin jotta pääsi
yksin liikkeelle, tai siis ylipäänsä
pääsisi melomaan.
N y k y t i l a n n e
Omaa
kajakkia ei ole enkä hanki ellen sitten muuta
jonnekin järven rannalle. Säilyttämisen ja
kuljettamisen järjestäminen vaatisi
enemmän järjestelyjä kuin on
mielekästä tällä hetkellä.
Suomessa on aika laaja kanoottien vuokrausverkosto
Inarijärveä lukuun ottamatta. Koskimelontaan en
ole tuntenut vetoa.
T u l e v a i s u u s
Tämä
on tulevaisuuden juttuja, ainakin omalta osaltani.
Kevyempää matkantekoa eikä tarvitse
tinkiä kaikesta sillä kajakkeihin mahtuu
tavaraa. Melominen ei myöskään ole niin
riippuvainen polvien ja selän kunnosta kuin
patikointi. Merellä en ole vielä melonut
näitä Helsingin lähivesiä lukuun
ottamatta ja jotenkin tuntuu että sinne pitäisi
ensin lähteä porukalla. Turun saaristo
houkuttelee jälleen. Inarijärven takamaat
Vätsärin suunnilla täytyy myös joskus
käväistä kurkistamassa. Ehkä
vielä joku rauhallisempi jokireittikin joskus.